Äksönipäivä Suolahden terapiatalolla

Ajankohtaista

Äksönipäivä Suolahden terapiatalolla

Äksönipäivässä Suolahden terapiatalolla esiintyi paikallisia erityisryhmien bändejä. Tällä kertaa tapahtumassa olivat mukana: Soittoniekat, Musta Lanka, Toimintakeskuksen bändi ja Elvikset.

Tapahtuma keräsi paikalle yli 60 innokasta musiikin kuuntelijaa, osallistujat pääsivät nauttimaan suosikkibändiensä esityksistä. Tapahtuman järjestäjinä olivat Coronaria Oy ja Asemakadun koulun kehitysvammaisten luokka. Toiminnan organisoinnista ja juonnosta vastasivat nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja opiskelija Joni Pylväinen ja yhteisöpedagogi-opiskelija Essi Hänninen.

Tapahtuman tuotto meni Asemakadun koulun kehitysvammaisten luokan luokkaretkirahastoon. Tapahtumassa nähtiin vauhdikkaita bändien esityksiä ja osallistujat jorailivat musiikin tahtiin. Mustan Langan lopetettua soittamisen alkoi vauhdikas ja riemuisa tanssikisa, jossa palkittiin kaksi ”parasta joraajaa”. Tapahtuman parhaina antina olivat aidosti mukaan menevät bändien kuuntelijat ja tietysti mahtavat bändit kokonaisuudessaan.