Sammakkotalon uusi valaistus

Oululaiset pääsevät näkemään Sammakkotalon uudessa valossa

Ajankohtaista

Oulun keskustassa sijaitseva Sammakkotalo on saanut ensimmäistä kertaa pysyvän ulkovalaistuksen. Coronaria Silmäsairaalana ja sen emoyhtiö COR Groupin pääkonttorina toimivan Sammakkotalon valaistuksen on suunnitellut oululaislähtöisen Tapio Roseniuksen suunnittelutoimisto Lighting Design Collective. Ulkovalaistus julkistetaan Lumo-valofestivaalilla 23. marraskuuta.

Oululaisille keskuskansakouluna ja terveyskeskuksena tuttu Sammakkotalo on saanut ensimmäistä kertaa historiansa aikana pysyvän ulkovalaistuksen. Suunnittelutyöstä vastasivat Lighting Design Collectiven valaistussuunnittelijat Tapio Rosenius ja Jari Vuorinen.

He halusivat tuoda talon parhaalla tavalla esiin pimeään aikaan, koska vuonna 1934 valmistunut rakennus ei ole aiemmin ollut pimeään aikaan näkyvissä valaistuksen avulla. Oululaiset pääsevätkin jatkossa näkemään arkkitehti Kaarlo Borgin suunnitteleman funktionalistisen Sammakkotalon uudessa valossa.

Valaistuksen pääpaino on julkisivuissa, lasiruudukossa kellotaulun ympärillä ja pääporraskäytävän arkkitehtuurissa sekä Koivu ja tähti -maalauksessa, jonka yksityiskohtia on tuotu esiin valoilla.

”Halusimme tehdä valaistuksen pienillä eleillä ja tuoda koko massan esiin hienovaraisella valaisulla, joka korostaa sisäänkäyntien paikkoja. Sisäänkäyntien valo heijastuu julkisivuille”, Jari Vuorinen luonnehtii.

Kelloruudukon ympärille he tekivät huomiopisteeksi kaupungin suuntaan algoritmiohjautuvan valoteoksen, joka on sidottu aikaan ja muuttuu jatkuvasti vuodenajan sekä kellonajan mukaan.

”Teos elää arkkitehtuurin rytmiin, eikä sen ole tarkoitus olla showelementti. Siinä on tietty väriskaala vuoden aikojen mukaan: talvella värikkäämpi ja lämpimämpi ja keväällä ja syksyllä miedompi”, Vuorinen kertoo.

Sammakkotalon valaistuksen suunnitteleminen oli Vuorisen mukaan mahtava projekti. Koska Tapio Rosenius on Oulusta kotoisin, hänellä oli paljon tarinoita kerrottavana talosta, kuten siitä, mistä talon nimikin tulee.

”Paikan päällä sitten näkikin, mistä nimi tulee. Samanlaisia sammakoita näin Helsingissä lapsuudessani”, Vuorinen sanoo.

Oululaislähtöinen Tapio Rosenius on aiemmin tehnyt Ouluun valoteoksen muun muassa Pohjankartanon kouluun ja Hallituskadulle.

Sammakkotalon uutta valaistusta pääsee ihastelemaan Lumo Light Festivalilla 23.–25. marraskuuta.

Lisätietoja:

Jari Vuorinen
Lighting Design Collective
0405243616
jari@ldcol.com

Ilari Kerola
COR Group/Coronaria
040 0684120
ilari.kerola@corgroup.fi