kuntoutuspalveluissa hyödynnetään muovailuvahaa työkaluna lapsille

Savossa saa nyt Coronarialta koko terapiapalvelujen kirjon

Ajankohtaista

Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy on ostanut Kuopiossa toimivan fysioterapiayrityksen Petosen Fysioterapia Oy:n ja siihen 2013 yhdistyneen tytäryhtiön Fysiopalvelu Kunto Kuopio Oy:n. Petosen Fysioterapia on toiminut noin 30 ja Kunto Kuopio 40 vuotta.

Monialaisesti terapiapalveluja tuottava oululainen Coronaria toimii valtakunnallisesti 370 kuntoutuksen erityisasiantuntijan voimin. Yrityskauppa tarkoittaa sitä, että Coronaria kykenee tarjoamaan myös Savossa kaikki lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut yhdeltä luukulta.

Kaupan jälkeen kummankin yrityksen yrittäjät Matti Auvinen ja Tiina Taskinen jatkavat yritysten palveluksessa.

”Terveydenhuolto on suuressa murroksessa. Tämän yhteistyön kautta saamme leveämmät hartiat toimintaamme ja turvaamme paremmin sekä yrityksen että työntekijöidemme tulevaisuuden. Meille tärkeää oli myös Coronarian 100 prosenttinen suomalaisuus”, kertoo johtavaksi fysioterapeutiksi Coronariaan siirtyvä Matti Auvinen.

Tiina Taskinen kertoo olevansa iloinen voidessaan jatkaa korkeatasoisten kuntoutuspalveluiden tuottamista luotettavan ja tutun henkilöstön kanssa: ”Jatkamme toimintaa innokkain mielin ja tuotamme jatkossakin asiakkaille monipuolisesti fysio- ja toimintaterapiapalveluita.”

Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Anu Karisen mukaan yrityskaupalla tähdätään tulevaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen toimipaikkaverkostoa ja osaamista vahventamalla. Kaupan myötä Coronaria nousee nyt myös fysioterapiassa Suomen suurimpien yrityksien joukkoon. Puhe- ja toimintaterapiassa Coronaria on jo markkinajohtaja, ja tämän kaupan ansiosta se saa lisää osaamista ja konsepteja käyttöönsä myös fysioterapiassa.

"Kykenemme vastaamaan entistä paremmin tulevaan muutokseen panostamalla ennaltaehkäiseviin palvelumalleihin", Karinen sanoo.

Lisätietoja:

Matti Auvinen
050-5581663
matti.auvinen@kunto-kuopio.fi

Anu Karinen
040-5076263
anu.karinen@coronaria.fi