Naishammaslääkäri katselee hammasproteesin mallia

Hammasimplantti

Hammasimplantti eli keinojuuri on keino korvata yksittäisiä tai useita puuttuvia hampaita. Parhaimmillaan hammasimplantti on niin näkymätön, ettei sitä erota omasta hampaasta.

Hammasimplantilla voidaan hoitaa esimerkiksi synnynnäisesti puuttuva hammas, lohkeaman seurauksena poistettu hammas tai trauman, kuten liikenne-tai muun onnettomuuden, aiheuttama hammaspuutos. Hammasimplantti mahdollistaa myös irtoproteesin paremman pysyvyyden, kun irtoproteesi voidaan kiinnittää implantteihin ns. nepparein.

Hammasimplantti vaatii asiakkaalta hyvää yleisterveyttä

Implantin asentamiseen tarvitaan tietty määrä leukaluuta. Luun määrän ja laadun tulee olla tarpeeksi hyvä. Tarvittaessa voimme tehdä hammasklinikallamme luusiirteitä, joilla implantointi mahdollistetaan.

Asiakkaan yleisterveyden on oltava hyvä ennen hammasimplantin asettamista. Implanttihoidon esteitä voivat olla epätasapainossa oleva diabetes tai tupakointi. Suuterveyden on oltava muutoinkin hyvä ja esimerkiksi parodontiittia ei saa olla. Implanttia ei voida valmistaa nuorelle, jonka leuan kehitys on vielä kesken.

Näin hammasimplantti toteutetaan

Hammasimplantti toteutetaan niin, että leukaluuhun asetetaan kiinteät metallirakenteet keinojuureksi, johon hampaan kruunu kiinnitetään. Metallirakenne on valmistettu yleisimmin titaanista. Kiinteiden rakenteiden määrä riippuu luonnollisesti rakennettavien hampaiden määrästä. Yhtä hammasta varten tarvitaan yksi keinojuuri, useampaa hammasta varten kahdesta neljään kappaletta ja koko leukaa varten viisi tai kuusi.

Usein implantointi voidaan tehdä paikallispuudutuksessa, jolloin laitto ei satu ja jälkivaivat ovat varsin kohtuulliset. Toimenpide kestää noin 0,5-2 tuntia. Mikäli hoito jännittää kovasti tai kyseessä on laajemman hoitosuunnitelman toteutus, voimme suorittaa leikkausvaiheen nukutuksessa sairaalaolosuhteissa.

Puuttuuko suustasi hammas?

Hammasimplantti on kestävä ja luonnollinen tapa korvata puuttuva hammas. Varaa aika asiantuntijamme yksilölliseen hoitoarvioon, jossa tutkitaan implantin soveltuvuus sekä suunnitellaan sinulle parhaiten sopiva toteutus hinta-arvioineen.

Hammasimplantti paranee muutamassa viikossa tai kuukaudessa

Hammasimplantti luutuu yleensä muutaman viikon aikana, laajemmissa hoidoissa paraneminen voi kestää 4–5 kuukautta. Seuraamme implanttien luutumisen edistymistä säännöllisillä tarkastuksilla Coronaria Hammasklinikalla. Paranemisen ajaksi voidaan esteettistä ja toiminnallisista syistä valmistaa väliaikainen hammasproteesi.

Varsinaiset hampaat tai proteesi rakennetaan implanttien päälle, kun implantit ovat luutuneet ja parantuneet.

Hammasimplantti suunnitellaan asiantuntijoiden yhteistyönä

Hammasimplantin hoidon suunnittelussa voidaan käyttää protetiikan ja suukirurgian erikoishammaslääkäreitä.

Hoidon aluksi sinulle tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma ja kustannusarvio. Implanttihoidon jälkeen säännölliset kontrollit hammaslääkärin vastaanotolla varmistavat hoidon pitkäkestoisen onnistumisen.

Hammasimplantit tarvitsevat hyvää kotihoitoa

Hammasimplantti vaatii asiakkaalta jatkohoitona erittäin hyvää ja tarkkaa hammas- ja suuhygieniaa, aivan kuin jos suussa olisivat omat, alkuperäiset hampaat. Hyvällä hammashoidolla ja suuhygienialla vältytään ongelmilta, kuten ientulehduksilta ja pahimmassa tapauksessa implanttien menettämiseltä. Tarkempia hammasimplantin hoito-ohjeita saat hammaslääkäreiltämme.

Videot edellyttävät evästeiden sallimista. Muuta evästeasetuksia

Tietopaketti hammasimplantista

Katso videolta suukirurgi Keijo Alaniskan vastaukset hammasimplanttia koskeviin yleisiin kysymyksiin:

00:05 Miksi puuttuva hammas tulee korvata?
00:38 Miksi puuttuva hammas kannattaa korvata hammasimplantilla?
01:17 Mitä hammasimplanttihoito pitää sisällään?
02:07 Millainen toimenpide hammasimplantin laitto on?
02:26 Kuinka paljon hammasimplantti maksaa?

Varaa aika