Naislääkärin kädet kannettavan tietokoneen näppäimistöllä

Coronariassa vetää puoleensa kotimaisuus ja innovatiivisuus

Coronaria lääkärin työpaikkana

Janne Liimatainen on tehnyt pitkän ja monipuolisen työuran erilaisten tehtävänkuvien parissa. Nuorena Janne Liimatainen työskenteli maatalon renkinä sekä kuorma-auton kuljettajana. Kiinnostus terveydenhoitoalaa ja sen kehittämistä kohtaan saivat hänet kuitenkin suuntaamaan lääkäriopintoihin. Coronarialle siirtyessä häneen vetosi erityisesti kotimaisuus ja innovatiivisuus.

Lääkäriopinnoista yleislääketieteeseen

Liimatainen muutti kotipaikkakunnaltaan Heinolasta Oulun seudulle ja aloitti lääkäriopinnot vuonna 1989. Samaan aikaan hän alkoi toimimaan opiskelijapolitiikassa. Sittemmin hänelle on karttunut työkokemusta terveyskeskustyöstä mm. äitiys- ja lastenneuvolasta, päivystyksestä sekä koulu-, kutsunta-, sekä kouluttajalääkärinä toimimisesta. Kokemusta on myös työterveyshuollon sairausvastaanotolta.

Erikoistuessaan yleislääketieteeseen Liimatainen on työskennellyt Oulun kaupunginsairaalassa mm. geriatristen ja päihdepotilaiden kanssa. Laajaa ja monipuolista työkokemusta perusterveydenhuollon kentällä täydentää työ erikoistuvana lääkärinä OYS:n lastenpsykiatrian- ja fysiatrian poliklinikalla sekä sisätautien klinikassa.

Oulun yliopistolla hän on yleislääketieteen yliopisto-opettaja sekä toimi aiemmin valtakunnallisen erikoislääkärikoulutusuudistuksen kehittämiskoordinaattorina.

- Nautin siitä, että voin työssäni auttaa opiskelijoita löytämään merkityksellisiä urapolkuja.

Siirtymä Coronarialle oli mutkaton

Coronarialle Janne Liimatainen siirtyi Tyrnävän kunnan johtavan lääkärin tehtävästä. Coronariassa häneen vetosi erityisesti kotimaisuus. Liimataisen mukaan Coronarialla saa tehdä työtä omalla persoonallaan, ja omat kiinnostuksen kohteet on otettu hyvin huomioon. Hän kokee myös Coronarian olevan kiinnostunut työntekijöiden hyvinvoinnista, sekä johtamisen olevan innostavaa ja innovatiivista.

- Aloitus ja perehdytys sujui mutkitta! Kolmantena päivänä otin vastaan jo ensimmäiset potilaani etävastaanotolla. Perehdytyspäivien aikana kävimme sujuvasti läpi talon sekä käytännön asioita, asiakkuuksiin liittyviä asioita ja potilastietojärjestelmäperehdytyksen, jossa yhteyshenkilö opasti ja näytti kädestä pitäen.

Yhteyshenkilön tärkeän tuen lisäksi Liimatainen on ollut tyytyväinen siihen, että yhteydet ja järjestelmät toimivat ja tekninen tuki on tarvittaessa saatavilla välittömästi.

Kuvassa Janne Liimatainen Simba-hevosen kanssa.

Hybridityöstä joustoa arkeen

Viimeisen vuoden ajan Liimatainen on työskennellyt hybridinä, tehden sekä lähityötä että etävastaanottoa. Etätyöstä hän toivoi helpotusta työn kuormittavuuteen, ja sitä hän on myös saanut. Paperityöt onnistuvat vaikka asuntoautosta käsin, ja etätyön myötä lisääntyneen vapaa-ajan ansiosta hänellä on nykyään enemmän aikaa itselle tärkeille asioille.

On ollut mahtavaa päästä seuraamaan lasten ratsastuskisoja ja huomata se, että työn tekeminen ei ole paikkaan sidottua. Tämä on tuonut minulle vapautta.

Myös työn ja vapaa-ajan yhdistäminen on Liimataisen mielestä hybridityön ansiosta helpompaa.

- Meillä on ollut perheenä enemmän yhteistä aikaa. Olen myös ehtinyt urheilemaan enemmän, kertoo mm. tennistä, salibandyä ja laskettelua harrastava Liimatainen.

Artikkelia muokattu 06/2022


Oletko kiinnostunut lääkärin työstä Coronarialla? Ota yhteyttä, niin kerron lisää!