Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
Tyttö ja poika roikkuvat puolapuissa ja hymyilevät.

Oikeesti leikisti -ryhmä

Oikeesti leikisti -ryhmä on tarkoitettu 4–9-vuotiaille tytöille ja pojille, joilla on haasteita toimia ikätovereidensa kanssa.

Ryhmässä terapeuttisena toimintana käytetään erityisesti leikkiä, jonka ohjaamisessa toimintaterapeutti on asiantuntija.

Arjessa haasteet voivat näkyä esimerkiksi

  • joustamattomuutena
  • vaikeutena noudattaa yhteisiä sääntöjä
  • vaikeutena liittyä toisten leikkiin

Ryhmän koko ja kesto

Ryhmäkertoja on 10, minkä lisäksi kaksi lapsen lähipiirin kanssa hyödynnettävää verkostokäyntiä.

Ryhmäkerran kesto on 60 minuuttia. Ryhmään mahtuu 4–6 osallistujaa.

Ryhmää muodostettaessa on huomioitava kunkin lapsen kehityksellinen ikä ja leikkitaidot.

Rohkaisua ja monipuolistamista

Ryhmän tavoitteena on tukea lapsen leikki-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja merkityksellisen toiminnan avulla. Ryhmässä toimiminen tukee lapsen itsetuntoa, rohkaisee osallistumaan vuorovaikutustilanteisiin ja monipuolistaa lapsen leikkitaitoja.

Tyttö ja Coronarian toimintaterapeutti pelaavat yhdessä muistipeliä.

Miten ryhmään pääsee

Oikeesti leikisti -ryhmään voi osallistua kuntien, sairaanhoitopiirien ja Kelan maksusitoumuksella tai omakustanteisesti. Mikäli kiinnostuit, kysy lisää neuvolasta, hoitavalta lääkäriltä tai sosiaalityöntekijältä ryhmään pääsemiseksi. Lisäksi ilmoita kiinnostuksestasi meidän palvelunumeroomme.