Kuu taivaalla

Totta vai tarua: Täysikuu ja unettomuus

Ajankohtaista

Etenkin täysikuun aikaan voi tuntua siltä, että nukahtaminen ja unessa pysyminen on vaikeaa. Unet saattavat olla hyvin omituisia ja perheen lapsetkin nukkuvat huonosti.

Täysikuun vaikutusta ihmisen uneen on tutkittu, mutta tutkimusten avulla ei toistaiseksi ole löydetty tieteellistä selitystä niin sanotulle ”kuuhulluudelle”. Olettamuksia sen syistä kuitenkin on.

Kuu ei itse loista, vaan se heijastaa maan pinnalle Auringon valoa. Kuun heijastama valo on teholtaan merkittävästi auringonvaloa heikompaa, mutta sen on silti arveltu häiritsevän ihmisten sisäistä kelloa. Kuun vetovoima voisi olla yksi kuuhulluuden aiheuttaja, sillä ihmiskeho on suurimmaksi osaksi vettä. Vaikka kuu saa aikaa vuorovetten liikkeet, sen vaikutus ihmiskehoon on kuitenkin hyvin pieni.

Täysikuun aikaisille uniongelmille ei ehkä ole tieteellisesti pätevää selitystä, mutta ihmisten kokemukset siitä ovat erittäin todellisia. Jos itse nukut huonosti täyden kuun aikaan, pimennä makuuhuone kunnolla, vältä kahvin juontia ja muiden piristeiden nauttimista samana päivänä ja lopeta älylaitteiden käyttö hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa.


Nukutko huonosti, epäiletkö unihäiriötä?

Jos oma nukkuminen tai vireystaso mietityttää, kannattaa varata aika uneen perehtyneen lääkärin vastaanotolle. Lääkärin arvioi, tarvitsetko jatkotutkimuksia, laboratoriokokeita tai miten muuten voit hoitaa untasi ja parantaa vireystasoasi. Oman unen tilasta kannattaa käydä keskustelemassa asiantuntijan kanssa silloinkin, kun ei ole varma, tarvitaanko lisätutkimuksia. Älä huolestu, anna me huolehdimme sinusta.


Tutustu myös näihin: