Takaisin

Anette Sydänmaa

Toimintaterapeutti

Olen valmistunut toimintaterapeutiksi vuonna 2019 Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Aikaisemmalta koulutukseltani olen lähihoitaja. Olen työskennellyt neurologisten aikuisasiakkaiden sekä lasten toimintaterapiakuntoutuksessa. Minulla on kokemusta myös kommunikoinnin apuvälinetyöstä. Olen myös lisäkouluttautunut neurologisen asiakkaan yläraajakuntoutukseen.

Toimintaterapiassa minua ohjaa ajatus siitä, että jokaisen henkilön tulisi olla oikeutettu elämään arkea, joka on mielekästä, eikä pelkästään pärjäämistä. Meillä jokaisella on olemassa sisäinen motivaatio, jonka etsimisessä minä toimintaterapeuttina autan ja ohjaan asiakasta oikeaan suuntaan. Toimintaterapeuttina kohtaan sinut yksilöllisesti huomioiden sinulle tärkeät asiat.

Koulutukset

toimintaterapeutti AMK 2019
neurologisen asiakkaan yläraajan kuntoutus
lähihoitaja 2015

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anu Tallgren-Simola

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kouvola

Meri Urpilainen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kouvola

Susanna Kraneis

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Lappeenranta

Aino Auranaho

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Sammakkotalo

Takaisin