Takaisin

Kirsi Höykinpuro

Neuropsykologian erikoispsykologi

Tarjoan neuropsykologista kuntoutusta ja neuropsykologisia tutkimuksia lapsille ja nuorille. Koulutukseltani olen laillistettu psykologi ja neuropsykologian erikoispsykologi. Toteutan neuropsykologista kuntoutusta Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena, Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelusetelillä ja Kelan harkinnanvaraisena kuntoutuksena. Vastaanotolleni voi hakeutua myös maksusitoumuksella tai omakustanteisesti.

Työni painottuu lasten ja nuorten erilaisten oppimisvaikeuksien sekä neuropsykiatristen haasteiden kuntoutukseen. Kuntoutuksessa pidän tärkeänä asiakkaan tilanteen yksilöllistä ja kokonaisvaltaista huomioimista. Oppimiseen ja arjen toimintakykyyn vaikuttavat kognitiivisten taitojen lisäksi myös tunteet ja tunnetaidot sekä asiakkaan käsitys itsestään. Näiden tukemisessa hyödynnän osaamistani lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajana. Arvostan kuntoutustyössä luottamuksellisen yhteistyösuhteen muodostumista, jonka myötä lapsi voi tulla nähdyksi omana itsenään ja löytää omia keinojaan rakentaa toimivaa arkea ja tulevaisuutta, omista vahvuuksistaan käsin.

Koulutukset

Psykologian maisteri, laillistettu psykologi 2003
Neuropsykologi (Kelan erityistaso, ET) 2007
Neuropsykologian erikoispsykologi 2022
Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja 2024

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Elina Vuorentausta

Elina Vuorentausta

Neuropsykologian erikoispsykologi

Coronaria Psykologiset palvelut Tampere Sarvijaakonkatu

Kati Kiiskilä

Kati Kiiskilä

Psykologi

Coronaria Psykologiset palvelut Tampere Sarvijaakonkatu

Laura Ermi

Laura Ermi

Neuropsykologian erikoispsykologi

Coronaria Psykologiset palvelut Tampere Sarvijaakonkatu

Takaisin