Takaisin

Saija Riikonen

Ammatillinen kuntoutusohjaaja

Työskentelen sosionomina ammatillisen kuntoutuselvityksen palvelussa, mutta olen tehnyt myös ammatillisen kuntoutusohjaajan tehtäviä niin läsnä- kuin etäkuntoutuksessa.

Minulla on laaja kokemus ammatillisen kuntoutuksen palveluista vuodesta 2011. Olen työskennellyt mm. Kelan TEAK-palvelun ja työeläkeyhtiöiden työhönvalmentajana, Taito-, Kiila- ja Mahku-kuntoutuksissa sekä TE-toimen kotoutujien työ- ja toimintakykyarviohankkeen vastaavana ohjaajana. Palvelumme ovat hyvä väylä lähteä etsimään onnistumisen kokemuksia työelämässä ja opiskelussa silloinkin, kun haasteita on matkalla ollut paljon. Meillä laadittava ammatillinen kuntoutussuunnitelma toimii karttana edetessäsi kohti työelämää ja muita soveltuvia palveluita. Tällä matkalla pyrin tukemaan sinua kohti tavoitteitasi mm. kartoittamalla sosioekonomista tilannettasi ja työllistymiseesi vaikuttavia kuormitustekijöitä. Ohjaan mm. sosiaalisen- ja arjen toimintakyvyn edistämisessä, neuvon talousasioissa sekä lomakkeiden täyttämisessä. Minulle on tärkeää antaa kuulluksi tulemisen kokemus sekä huomioida toiveitasi ja tavoitteitasi palvelussa.

Koulutukset

Sosionomi (AMK) 2007
Ammatillisen opettajan koulutus, valm. 2023
Kaupan- ja ravintola-alan koulutustausta

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anette Frantsila

Anette Frantsila

Sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse
Voit varata ajan puhelimitse

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Sarvijaakonkatu

Anita Antti-Roiko

Anita Antti-Roiko

Ammatillinen kuntoutusohjaaja
Voit varata ajan puhelimitse
Voit varata ajan puhelimitse

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Hallituskatu

Anne Korvenoja

Anne Korvenoja

Psykologi
Voit varata ajan puhelimitse
Voit varata ajan puhelimitse

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu 27

Anni Tuominen

Anni Tuominen

Lastenneurologi, lastenpsykiatri

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Nokia - Kylpylähotelli Eden Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Sarvijaakonkatu

Takaisin