Takaisin

Sari Wessman

Fysioterapeutti

Sari Wessman työskentelee fysioterapeuttina/työfysioterapeuttina Naantali, Raision ja Turun alueella.

Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 1988 ja työfysioterapeutiksi vuonna 2001. Erikoisosaamiseni on alaraajaongelmissa ja erityisesti nilkan ja jalkaterän ongelmissa. Vuonna 1998 olen erikoistunut podiatriseen fysioterapiaan. Lisäksi olen käynyt useita erilaisia koulutuksia vuosien varrella.

Olen työurani aikana työskennellyt erilaisten asiakasryhmien parissa mutta tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat vahvinta aluettani. Leikkausten jälkeisestä fysioterapiasta minulla on pitkä kokemus. Työterveyshuollossa asiakkaan ohjaus ja neuvonta sekä ergonomia-asiat ovat olleet myös osa työnkuvaani.

Asiakkaan hoitaminen kokonaisvaltaisesti ja asiakaslähtöisesti ovat keskeisiä arvoja työssäni. Tällä hetkellä opiskelenkin Kuntoutuksen ohjaajaksi (AMK) ja monimuotokoulutuksen kesto on n.3 vuotta/ 210 opintopistettä. Kuntoutuksen ohjaaja toimii kuntoutusprosessin asiantuntijana.

Vapaa-aika menee nyt opiskellen mutta liikunta eri muodoissa antaa voimia työhön ja opiskeluun. Liikuntaa olen itse harrastanut aikoinaan kilpatasolla joten liikunta on osa elämääni muuttaen vain muotoaan.

Koulutukset

Fysioterapeutti 1988
Podiatrisen fysioterapian erikoistuminen 1998
Työterveyshuollon erikoistuminen 2001
Kuntoutuksen ohjaajan monimuotokoulutus 210 op 5.9.2018 -

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Fysioterapeutti Katariina Himberg, Coronaria.

Katariina Himberg

Fysioterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Naantali

Fysioterapeutti Soile Niemi, Coronaria.

Soile Niemi

Fysioterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Naantali

Liisa Louhi-Rajamäki

Fysioterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Raisio - Coronaria Fysicos

Mia Saari

Fysioterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Raisio - Coronaria Fysicos

Takaisin