Takaisin

Tarja Rautio

Toimintaterapeutti

Minulla on pitkä työkokemus toimintaterapeuttina lasten ja perheiden kanssa työskentelystä päivähoidossa sekä Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Pidän tärkeänä lapsen ja perheen kohtaamista, kuulemista sekä läsnäoloa heille tärkeiden ja merkityksellisten asioiden äärellä. Vankkaa kokemusta ja osaamista minulla on lasten ja nuorten toimintakyvyn arvioinneista lastenneurologian alueelta. Vahva mielenkiintoni on vauva- ja leikki-ikäisten lasten toimintaterapiassa. Leikki sekä leikkisyys vuorovaikutustilanteissa onkin kiinnostukseni kohteena ja luontevasti läsnä työskentelyssäni lasten kanssa. Erityisesti olen koulutuksien ja työvuosien aikana syventänyt osaamistani liikunta- ja monivammaisten lasten arviointiin, ohjaamiseen ja leikkimiseen. Lisäksi erityisosaamisalueeseeni kuuluu lasten ja nuorten aivovammat, avustavan käden käytön arviointi ja kuntoutus sekä alle kouluikäisten lasten toiminnallisen näönkäytön arviointi ja harjaannuttaminen. Teen lasten toimintakykyarvioita ja kuntoutusta toimipisteessämme sekä asiakkaiden toimintaympäristöissä Oulun suuralueella.

Koulutukset

Toimintaterapeutti 2002
Sosiaalikasvattaja 1994

NDT (neurodevelopmental treatment), Bobath-terapeutti 2006
Moniammatillinen aivovauriokuntoutuksen erikoistumisopinnot 2012

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Julia Pirttijärvi

Toimintaterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Oulu - Terapiapaja

Laura Kulju

Toimintaterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Kemi - Valtakatu

Pirkko Harvio

Toimintaterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Oulu - Terapiapaja

Miia Kaan

Toimintaterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Oulu - Terapiapaja

Takaisin