Takaisin

Teija Hassinen

Puheterapeutti

Puheterapeutti Teija Hassinen työskentelee Jyväskylän, Hankasalmen ja Äänekosken alueella.

Olen valmistunut Oulun yliopistosta vuonna 2008, jonka jälkeen olen työskennellyt puheterapeuttina terveyskeskuksessa. Coronarialla aloitin työt keväällä 2017.

Terveyskeskustyössä olen saanut monipuolisen kokemuksen erilaisten kielen, puheen ja kommunikaatiovaikeuksien arvioinnista ja kuntoutuksesta. Olen tehnyt työtä pääasiassa alle kouluikäisten lasten kanssa, mutta jonkin verran asiakkaina on ollut myös aikuisia. Tällä hetkellä asiakaskuntani koostuu lapsista, joilla on kielen ja puheen kehityksen vaikeutta, äännevirheitä tai autismin kirjoon liittyviä kommunikaation ja vuorovaikutuksen pulmia. Minua kiinnostavat erityisesti lasten kielen ja puheen kehityksen häiriöt sekä niiden kuntouttaminen.

Uskon, että kuntoutuksella voidaan saavuttaa paras tulos silloin, kun asiakkaan lähiympäristö on aktiivisesti osa kuntoutusprosessia. Myös yhteistyö muiden ammattiryhmien kanssa on tärkeää.

Koulutukset

Puheterapeutti, FM 2008

Apusanamenetelmä
Oral Placement Therapy 1 (OPT)
Kipinää ja käytännönideoita kuvakommunikointiin
Leikki- lapsen tärkein toiminta
Autismiin liittyviä koulutuksia
"Miksei liitu liiku"?- esteetön viestintä ja piirtäminen
Voimaannuttava vuorovaikutus

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Puheterapeutti Aino Nissinen, Coronaria.

Aino Nissinen

Puheterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Jyväskylä - Ahjokeskus Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Jyväskylä - Keskusta

Puheterapeutti Heli Holmberg, Coronaria.

Heli Holmberg

Tiimivastaava/Puheterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Jyväskylä - Ahjokeskus Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Mänttä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Jämsä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Jyväskylä - Keskusta

Fysioterapeutti Anu Myllyharju-Puikkonen, Coronaria.

Anu Myllyharju-Puikkonen

Fysioterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Jyväskylä - Kuokkala Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Jyväskylä - Palokka

Heli-Maija Rajaniemi

Fysioterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut - Jyväskylä - Keskusta

Takaisin