Coronaria sydän sinisellä taustalla.

Holter-tutkimus ja olennaiset pähkinänkuoressa

Asiantuntija-artikkelit EKG-pitkäaikaisrekisteröinti

Mitkä ovat ylilääkäri Pekka Raatikaisen ydinviestit terveyskeskuksiin ja työterveyteen Holter-tutkimuksissa? EKG:n vuorokausinauhoituksen lähtökohtana ovat aina oireet, hän painottaa ja kiteyttää lääkärille olennaiset Holter-tutkimuksen tarpeesta.

- Jos tehdään Holter-tutkimus oireettomalle potilaalle, tulkinta menee vaikeaksi. On myös tärkeä huomioida, ettei Holter-tutkimus ole koskaan oireettomassa vaiheessa poissulkeva tutkimus, korostaa ylilääkäri Pekka Raatikainen HUS:n Sydän- ja keuhkokeskuksesta. Hän muistuttaa, että EKG-pitkäaikaisrekisteröintiin on useita menetelmiä.

Pisimmälle menevässä menetelmässä, harvoin esiintyvien ja erittäin vakavien rytmihäiriöiden diagnostiikassa, käytetään ihon alle asennettavaa rytminvalvuria, jolla seurataan rytmiä jopa kolmesta neljään vuotta.

-Yhden tai kahden vuorokauden Holter-rekisteröinneissä yleisin syy tutkimukseen on selvittää potilaan rytmihäiriötuntemuksia, on kyse sitten nopea- tai hidaslyöntisyydestä. Potilaalla saattaa olla myös tajunnanhäiriöitä: tuntuu, että pyörryttää tai huimaa rytmihäiriön aikana. Jos oireita on usein, Holter-tutkimus on hyvä, Raatikainen sanoo.

Holter-tutkimusta käytetään Raatikaisen mukaan myös hoidon vasteen seurannassa, kun potilaalle on esimerkiksi aloitettu rytmihäiriölääke. Myös aivoverenkiertohäiriöpotilaiden tutkimisessa Holter-tutkimus on yleistynyt, kun selvitetään aivoverenkiertohäiriön syytä.

-Kun potilas saa esimerkiksi TIA-kohtauksen tai jopa aivohalvauksen, jonka syy jää epäselväksi, käytetään pitkäaikaisrekisteröintiä jopa sinne rytminvalvureihin asti, jotta saadaan eteisvärinä haaviin.

Millaisilla muilla potilasryhmillä Holter-tutkimus voi olla tarpeen?

-Uniapneapotilaista tiedämme, että heillä on paljon eteisvärinää. Joskus uniapnean rekisteröinneistä saa vähän viitteitä siitä, että voi olla mahdollisesti rytmihäiriöitä. Silloin kannattaa tietenkin vuorokausinauhoitus tehdä, Raatikainen mainitsee.

Valokeilassa hyvät esitiedot

Raatikainen haluaa erityisesti korostaa kattavien esitietojen merkitystä, jotta erikoislääkäri pystyy tekemään hyvän lausunnon. - Me tarvitsemme kunnolliset esitiedot: selkeän kysymyksenasettelun ja tiedot taustasairauksista. Esimerkiksi jos Holter-tutkimuksessa ilmenee jonkin verran kammiolyöntejä, on asialla eri merkitys silloin, kun potilas on sairastanut sydäninfarktin verrattuna tervesydämiseen.

Rytmihäiriöiden selvittelyssä avainasemassa ovat hyvä anamneesi, potilaan kliininen tutkiminen, EKG:n katsominen ensin ja esitietojen huolellinen kirjaaminen lähetetietoihin. Silloin tulee hyviä lausuntoja, kun lähetteet ovat hyviä, hän tiivistää.

Coronaria Analyysipalvelut Oy on Suomen johtava etäkonsultaatioiden tuottaja, joka tarjoaa palveluita terveyskeskuksille, lääkäriasemille ja työterveyshuolloille. Coronaria Analyysipalveluissa kokeneet, rytmihäiriöitä paljon hoitaneet erikoislääkärit tulkitsevat Holter-rekisteröinnit. Konsultaatiolausunto toimitetaan viiden arkipäivän sisällä.


Artikkeli on julkaistu alunperin Tervemedian Lääkäriportaalissa 7.6.2019