Takaisin

Kaisa Hänninen

Palvelupäällikkö, toimintaterapeutti

Toimin esihenkilönä AVO-kuntoutuksen asiantuntijoille: toimintaterapeuteille, puheterapeuteille ja fysioterapeuteille Vantaan Iskoskujalla ja Espoon Kappelikujalla. Oma työni ei ole asiakastyötä, vaan sen mahdollistamista. Huolehdin siitä, että tiimini asiantuntijat voivat tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla ja laadulla, jotta kuntoutus on aidosti vaikuttavaa ja asiakkaan arjessa merkityksellistä.

Johtamisessani yhdistyvät arvostus, valmentava ote ja johdonmukaisuus. Minulle henkilökohtaisesti tärkeimpiä arvoja ovat rehellisyys, avoimuus ja oikeudenmukaisuus. Uskon siihen, että luottamus syntyy siitä, että jokainen kokee tulleensa kuulluksi ja asioista puhutaan avoimesti myös silloin, kun kaikki ei ole mennyt ihan nappiin. Pidän tärkeänä sitä, että tiimissäni voi sanoa ääneen “en osaa vielä” tai “nyt en onnistunut”. Tiimissäni on lupa harjoitella, kasvaa ja joskus kompastuakin, itseni mukaan lukien. En odota täydellisyyttä, vaan halua oppia ja kehittyä. Tärkeintä on, että puhumme asioista avoimesti, koska juuri siitä syntyy oppiminen, oivallukset ja paremmat ratkaisut.

Rakennan tiimiä, jossa yhdistyvät ammatillinen osaaminen, avoin vuorovaikutus ja keskinäinen luottamus. Uskon selkeisiin rakenteisiin, mutta myös siihen, että jokainen asiantuntija saa tehdä työtään omalla persoonallisella tavallaan. Säännöllisissä, yksilöllisissä keskusteluissa juttelemme hyvinvoinnista, työn sujuvuudesta, ajanhallinnasta, asiakastilanteista ja ammatillisesta kasvusta. Keskusteluissa ratkomme yhdessä haasteita ja etsimme keinoja helpottaa arkea, mutta yhtä tärkeää on pysähtyä iloitsemaan onnistumisista ja edistysaskeleista. Haluan, että jokainen kokee saavansa aidosti tukea matkalla kohti yhteisiä tavoitteita. Vaikka terapeutin työ on itsenäistä, minulle on tärkeää, ettei kukaan koe yksinäisyyttä. Tiimimme työyhteisöä suositellaan mielellään eteenpäin (Pulssi-kysely 01/26), mikä kertoo minulle siitä, että olemme yhdessä tiimin kanssa onnistuneet rakentamaan toimivan ja turvallisen arjen.

Esihenkilönä olen helposti lähestyttävä, mutta myös suunnitelmallinen. Pidän rakenteista, selkeydestä ja siitä, että sovituista asioista pidetään kiinni. En usko mikromanageeraukseen. Uskon luottamukseen. Erityisosaamistani on tiimipalaverien tarjoiluihin panostaminen. Se on osoitus huolenpidosta ja minulle merkityksellistä. Joskus se tarkoittaa itseleivottua pullaa, joskus hedelmiä, tai jäätelöä.

Uskon siihen, että jokaisella on väliä ja esihenkilönä minun tehtäväni on varmistaa, että se myös näkyy ja tuntuu arjessa!

Asiakaspaikkakyselyissä ja yhteistyöasioissa minuun voi olla matalalla kynnyksellä yhteydessä. Autan mielelläni löytämään sopivan asiantuntijan ja vastaan toimipisteidemme palveluihin liittyviin kysymyksiin.