Takaisin

Tuula Mattila

Palvelupäällikkö, Kuntoutuksen ohjaaja

Toimin palvelupäällikkönä Kempeleen toimipisteessä, jossa järjestämme Kelan sopeutumisvalmennuskursseja, kuntoutuskursseja sekä moniammatillisia yksilökuntoutusjaksoja.

Olen valmistunut toimintaterapeutiksi Oulun Terveydenhuolto-oppilaitoksesta (nykyinen OAMK) vuonna 1994 ja aloitin toimintaterapeutin työt tammikuussa 1995. Kuntoutuksen ohjaajaksi valmistuin Satakunnan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2010. Työurani aikana olen työskennellyt sekä yksityisen kuntoutuslaitoksen palveluksessa että yrittäjänä, pääasiassa vaikeavammaisten lasten ja nuorten parissa. Minulla on kokemusta myös ADHD-lasten ja autismin kirjon lasten kanssa työskentelystä sekä perhekuntoutuksesta. Lisäksi olen toiminut työnohjaajana. Vahvuuteni on laaja-alainen osaaminen kuntoutuksen palveluiden alueella.

Vapaa-ajalla nautin kovasti lastenlasten kanssa puuhailusta ja harrastan myös hevosia ja koiria. On ihanaa viettää aikaa lasten ja eläinten kanssa.

Koulutukset

Toimintaterapeutti 1994
Kuntoutuksen ohjaaja (AMK) 2010
Työnohjaaja 2009

Esimies johtajana ja kehittäjänä, erikoistumisopinnot 2009

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Aino Hietala

Aino Hietala

Palvelupäällikkö

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kuopio - Kylpylähotelli Rauhalahti Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kuopio - Puutarhakatu

Anna Satomaa

Anna Satomaa

Ammatillinen kuntoutusohjaaja

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Sammakkotalo

Anna-Kaisa Berg

Anna-Kaisa Berg

Ammatillinen kuntoutusohjaaja/sosionomi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kuopio - Kylpylähotelli Rauhalahti Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kuopio - Puutarhakatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kuopio - Letkukaari

Anne-Maria Nevala

Anne-Maria Nevala

Sairaanhoitaja

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Lamellitalo

Takaisin