Takaisin

Anne Salmikuukka

Sosionomi

Työskentelen Oma Väylä -kuntoutuksen moniammatillisessa työryhmässä pääkaupunkiseudulla. Aiemmin olen työskennellyt osatyökykyisten työvalmentajana, jossa asiakkaitani olivat muun muassa henkilöt, joilla on ADHD tai autismin kirjon piirteitä. Tämän lisäksi minulla on työkokemusta lastensuojelusta ja perhekuntoutuksesta sekä kehitysvammaisten lasten, nuorten ja aikuisten parissa työskentelystä.

Työtapani on myönteinen, ratkaisukeskeinen ja rauhallinen, ripauksella huumoria. Pyrin hahmottamaan kuntoutujan tilanteen kokonaisvaltaisesti ja huomioin kuntoutujan mielenkiinnon kohteet sekä toiveet kuntoutustyössä. Autan omien vahvuuksien löytämisessä ja kuljen rinnalla kohti omia tavoitteita. Tavoitteet voivat olla arkisia tai suurempia, elämälle suuntaviivoja antavia, kuten opinto- tai työelämäpolkuihin liittyviä tavoitteita. Päämääränä on kuntoutujan arjen, opiskelujen tai työelämän helpottaminen. Voimme tavata toimistolla, arjen ympäristössä tai etäyhteyden välityksellä. Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet!

Koulutukset

Sosionomi, 2022
Sosiaalialan ohjaaja, 2001
Neuropsykiatrinen valmentaja 2024

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Amanda Kyrö

Amanda Kyrö

Sairaanhoitaja

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Espoo - Kappelikuja Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Kumpulantie

Hanna-Leena Vartiainen

Hanna-Leena Vartiainen

Psykologi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Myyrmanni Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Kumpulantie

Heidi Juurelma

Heidi Juurelma

Sosionomi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Myyrmanni

Karin Koikkalainen

Karin Koikkalainen

Sairaanhoitaja

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Porvoo

Takaisin