Takaisin

Krista Kekonen

Sosionomi

Heips! Toimin Coronarialla NUOTTI-valmentajana ja asiakkaita kuljen tapaamassa ympäri Etelä-Lappia. NUOTTI-valmennuksen lisäksi minut voi tavata avomuotoisilla TULES-kuntoutuskursseilla.

Työntekijänä olen helposti lähestyttävä ja rento. Pidän tärkeänä asiakaslähtöisyyttä sekä avoimen ja luottamuksellisen suhteen luomista asiakkaan kanssa. Asiakastyössä pyrin ratkaisukeskeiseen ja tulevaisuussuuntautuneeseen lähestymistapaan.

NUOTTI-valmennuksessa tapaamiset toteutetaan nuoren tilanteen ja toiveiden mukaisesti hänen omassa arkiympäristössään esimerkiksi kotona, kahvilassa, luonnossa jne. NUOTTI-valmennus on aina yksilöllistä ja nuoren tavoitteiden mukaisesti mukautuvaa toimintaa. Tapaamisilla esim. sujuvoitetaan arjen kulkua, suunnitellaan tulevaa, herätellään haaveita, hoidetaan arkisia asioita yhdessä, kokeillaan harrastuksia, rentoudutaan jne. Jos mietit voisiko NUOTTI-valmennus olla sinulle sopiva juttu, niin laita rohkeasti viestiä/WhatsAppia tai soita.

Koulutukset

Sosionomi (AMK), 2015
Koulutettu hieroja, 2021
Joogaohjaajan koulutus
Liikkuvuusvalmentajan koulutus

• Neuropsykiatriset oireet nuoren arjessa – keinot sujuvampaan arkeen
• Kommunikaation kolmio ja kulmakivet
• ADHD aikuisuudessa, tunnistaminen ja hoito

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Oona Juuso

Oona Juuso

Palvelupäällikkö, toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kemi

Ulla Piipponen

Ulla Piipponen

Perheterapeutti, sairaanhoitaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Rovaniemi Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kemi

Merja Raatikainen

Merja Raatikainen

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja tällä viikolla

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kunto Kuopio

Santtu Mantsinen

Santtu Mantsinen

Fysioterapeutti, Kurssityöntekijä
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kunto Kuopio

Takaisin