Takaisin

Minna Tynkkynen

Fysioterapeutti

Toimipaikat

Kielitaito

  • Englanti
  • Suomi

Palvelut

Erityisosaaminen

  • Lantionpohjan fysioterapia
  • Neurologinen fysioterapia
  • Äitiysfysioterapia

Olen valmistunut fysioterapeutiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta vuonna 2007. Työvuosia on kertynyt yksityiseltä sektorilta siitä lähtien. Työtaipaleeni aloitin Porvoossa josta kulkeuduin Lahteen, Vääksyyn, Punkaharjulle, Mäntsälään ja takaisin Lahteen. Paljasjalkaisena hämäläisenä koen olevani nyt kotona.

Työskentelen aikuisneurologisten asiakkaiden kanssa. Heitä usein yhdistää rajoittunut liikkumis- ja toimintakyky jonkun neurologisen sairauden tai esimerkiksi tapaturman vuoksi. Fysioterapiassa yhdessä asiakkaan kanssa harjoitetaan hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä, lihasvoimaa, lihaskestävyyttä, nivelten liikkuvuutta ja/tai motorisia taitoja, kuten kävelyä ja tasapainon hallintaa. Yhdessä harjoittelun avulla lisätään kehon hallintaa ja vahvistetaan käsitystä toimintakyvyn mahdollisuuksista ja rajoista. Fysioterapian lähtökohtana on vahvasti aktivoiva ja voimaannuttava kuntoutus, jossa kuntoutuja pystyy itse tuomaan omia toiveitaan ja tavoitteitaan esille.

Koulutukset

Fysioterapeutti, AMK 2007

• PhysioPilates Taso 1
• Tukeva lanneranka – lannerangan dynaaminen stabiliteetti
• Lantionpohjan toimintahäiriöt
• Faskia Manipulaatio taso 1
• PhysioPilates taso 2
• Spine Functional peruskoulutus
• Äitiysfysioterapian peruskoulutus
• Allasturvallisuuden Trimmi-kurssi
• Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Mirka Toppari

Mirka Toppari

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lahti - Hämeenkatu

Satu Nousiainen

Satu Nousiainen

Palvelupäällikkö, fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kotka Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kouvola - Prisma Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lappeenranta

Tero Somervuori

Tero Somervuori

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kotka Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kouvola - Prisma

Tiina Teittinen

Tiina Teittinen

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lahti - Hämeenkatu

Takaisin