Takaisin

Sanna Saarenpää

Toimintaterapeutti

Toimipaikat

Kielitaito

  • Suomi
  • Tukiviittomat

Palvelut

Erityisosaaminen

  • Aistitiedon käsittely
  • Aivovammat
  • Aivoverenkiertohäiriöt (AVH)
  • Apuvälinetarpeen arviointi
  • Autismikirjo
  • Bobath
  • Etenevät neurologiset sairaudet
  • Laaja-alaiset kehitysviiveet
  • Liikuntavammat
  • Neurologiset sairaudet
  • Neuropsykiatriset haasteet
  • Yläraajaterapia

Olen valmistunut toimintaterapeutiksi vuonna 2000. Minulla on kertynyt kokemusta erityisesti vaativasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta neurologisten lapsi- ja aikuisasiakkaiden ja ikäihmisten kuntoutuksessa, sekä kehitysvammaisten ja autisminkirjon asiakkaiden, nepsy-asiakkaiden kuntoutuksessa.

Olen Ibitan tunnustama Bobath-terapeutti. Osaamista ja kokemusta löytyy myös vaihtoehtoisista kommunikaatiomenetelmistä (kuvat, tukiviittomat, tietokoneavusteinen kommunikaatio). Koen neurologisen kuntoutuksen innostavana, kuten myös oman ammattitaitoni kehittämisen.

Työkokemusta minulla on toimintakyvyn arvioinnista terveyskeskuksissa ja sairaalaympäristöissä. Olen myös saanut työssäni tukea käsikirurgisten asiakkaiden kuntoutumista, josta minulla on erityisosaamisena ortoosien valmistus. Työssäni olen osallistunut kuntoutujien apuväline- ja kodinmuutostyöprosesseihin. Minulla on kokemusta myös ryhmien ohjaamisesta, kuten myös kouluttajana toimimisesta kuntoutusjaksoilla.

Olen luonteeltani innostuva ja helposti lähestyttävä. Minua palkitsee työssäni arjen kohtaamiset ja onnistumiset yhdessä asiakkaan kanssa toimivien ratkaisujen ja arjen taitojen löytyessä. Yhteistyö asiakkaan toimintaympäristöissä perheiden ja lähihenkilöiden kanssa on minulle merkityksellistä.

Koulutukset

Toimintaterapeutti AMK 2000

Tärkeimmät lisäkoulutukset:
Bobath terapeutti (2026)
Bobath Advanced (2026)
Aikuisneurologisen kuntoutuksen Bobath- terapian peruskurssi (2024)
Assessment and treatment of adults with neurological conditions (The Bobath consept) (2023)
Neurologisen asiakkaan yläraajakuntoutus (2022)
Kinestetiikan peruskurssi (2014)
Sensorisen integraation A- ja B- osat (2019)
Neuroanatomian ja fysiologian yhteys aistitiedonkäsittelyyn (2019)
AAC-koulutuskokonaisuus (2018)
Tunteita ja tarpeita tunnetyöskentely (2022)
Leikki kuuluu kaikille 2021

Muita aiempia koulutuksia:
Lasten arviointimenetelmistä (mm. M-Fun, Sensory profile, Cosa ,Copm, leikin arviointi )
Autisminkirjon arvioinnin ja kuntoutuksen menetelmistä (mm PRT)
Ortoosien valmistamisen koulutukset
GAS
AMPS

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anette Frantsila

Anette Frantsila

Sosionomi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Sarvijaakonkatu

Anni Jokiranta

Anni Jokiranta

Toimintaterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Sarvijaakonkatu

Anni Viita-Aho

Anni Viita-Aho

Sosionomi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Hämeenkatu

Annikka Kaitajärvi

Annikka Kaitajärvi

Fysioterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Kylpylähotelli Kehräämö

Takaisin