Takaisin

Sonja-Lina Lankinen

Sosionomi

Toteutan Oma väylä-kuntoutusta nuorille ja nuorille aikuisille Helsingissä ja Vantaalla. Olen koulutukseltani sosionomi (AMK), ja minulla on monipuolinen kokemus erityisesti kehitysvammaisten parissa tehtävästä työstä, ja autismiin liittyvä erityisyys on minulle tuttua. Olen tehnyt töitä yksilöiden kanssa ja ohjannut eri kokoisia ryhmiä, ja minulle on tärkeää kohdata ihminen aina yksilölliset lähtökohdat huomioiden.

Pyrin omalta osaltani luomaan kuntoutuksesta helposti lähestyttävän ja lämminhenkisen kokemuksen ottamalla kuntoutujan tarpeet ja mielipiteet huomioon. Työotteeni on osallistava, ja teen työni rauhallisesti ja myönteisesti. Arvostan luottamuksellista ja molemmin puolin arvostavaa yhteistyötä. Periaatteenani on, että kaikelle voidaan löytää yhdessä ratkaisu! Lisäksi teen myös mielelläni töitä kuntoutujan lähipiirin kanssa.

Koulutukset

Sosionomi, 2018

Psykoterapeuttikoulutuksen edellyttämät lisäopinnot 30op

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anne Salmikuukka

Anne Salmikuukka

Sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Malmi Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Myyrmanni

Hanna-Leena Vartiainen

Hanna-Leena Vartiainen

Psykologi
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Espoo - Kappelikuja Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Malmi Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Myyrmanni Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Porvoo Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kotka

Heidi Juurelma

Heidi Juurelma

Sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Myyrmanni

Karin Koikkalainen

Karin Koikkalainen

Sairaanhoitaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Porvoo

Takaisin