Takaisin

Tuuli Yliharju

Toimintaterapeutti

Toimipaikat

Kielitaito

  • Englanti
  • Suomi

Palvelut

  • Toimintaterapia
  • Eläinavusteinen toimintaterapia
  • Toimintaterapiatarpeen arviointi

Olen Tuuli, vuonna 2014 valmistunut toimintaterapeutti. Osaksi Coronariaa liityin elokuussa 2023. Tätä ennen olen työskennellyt reilu 6,5-vuotta avopuolella toimintaterapeuttina pienemmissä yrityksissä. Erityisesti minulla on kokemusta luonnonläheisestä ja eläinavusteisesta toimintaterapiasta, sillä koko työurani ajan olen työskennellyt hevosten ja koirien kanssa sekä osan ajasta kanin ja marsujen kanssa.

Minulle tärkeää terapiasuhteessa on empaattinen ja aito läsnäolo, asiakaslähtöisyys ja tavoitteellisuus. Tykkään työskennellä erilaisten asiakkaiden kanssa ja kokemusta onkin lapsista ikääntyneisiin sekä somaattiselta, että psyykkiseltä puolelta. Lapset ovat olleet mielenkiinnon kohteena aina ja mm. tunnetaidot kiinnostavat minua erityisen paljon.

Vapaa-ajalla tärkeinä voimavaroina minulle toimii perheeni, johon kuuluu keväällä 2019 syntynyt pieni poika, mies sekä 2 koiraa, joista toinen Puro-niminen whippet toimiikin työparinani valittujen asiakkaiden kanssa. Lisäksi saan voimaa musiikista, ystävistä, muista läheisistä ja luonnosta.

Mottoni töissä ja vapaalla: "Oleta ihmisten olevan parempia kuin he ovatkaan; se auttaa heitä tule-maan paremmiksi. Mutta älä lannistu silloin, kun he eivät ole; se auttaa heitä jatkamaan yrittämistä." -Merry Browne

Koulutukset

Toimintaterapeutti, AMK 2014

Lapsen tunnesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukeminen autismikirjossa

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Ruut Karhumaa

Ruut Karhumaa

Toimintaterapeutti
Vapaita aikoja tällä viikolla

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Liminka

Nea Kallunki

Nea Kallunki

Toimintaterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Sammakkotalo Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Lamellitalo

Aino Auranaho

Aino Auranaho

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Lamellitalo

Aino Salminen

Aino Salminen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Lamellitalo

Takaisin