Coronaria avasi uudenlaisen painonhallintapalvelun pysyvien elämäntapamuutosten tueksi
Ei kuuri. Ei treeniohjelma. Vaan tutkittu ja seurattu 12 kuukauden Painonhallintapalvelu, jonka tavoitteena on, että sinun tarvitsee aloittaa vain kerran.
Ylipaino ja lihavuus koskettavat yhä useampaa suomalaista, mutta pysyvien muutosten tekeminen voi olla haastavaa ilman riittävää tukea. Vastataksemme tähän tarpeeseen olemme avanneet uudenlaisen Painonhallintapalvelun, jossa tuemme painonhallintaa pitkäjänteisesti lääketieteen, ravitsemuksen, liikunnan ja mielen hyvinvoinnin keinoin.
Moni painonhallintaohjelma tähtää usein nopeisiin tuloksiin. Coronarian 12 kuukauden Painonhallintapalvelussa tavoitteena on rakentaa hyvinvointia, joka näkyy arjessa myös vuosien kuluttua. Muutosta tehdään omaan elämäntilanteeseen sopivalla tavalla, pienin askelin ja ammattilaisten tukemana.
Painonhallinta vaatii muutakin kuin tahdonvoimaa
Painoon vaikuttavat monet tekijät, kuten elämäntilanne, uni, stressi, mieliala, terveys ja arjen tottumukset. Siksi painonhallintaan ei ole yhtä oikeaa ratkaisua.
Coronarian Painonhallintapalvelussa ei tarjota valmista ruokavaliota, yhtä oikeaa tapaa liikkua tai valmista mallia onnistumiseen. Sen sijaan saat käyttöösi käytännön työkaluja ja asiantuntijoiden tukea, joiden avulla löydät juuri sinulle sopivat keinot huolehtia terveydestäsi ja hyvinvoinnistasi.
Pienistä teoista syntyy uusia tapoja. Uusista tavoista syntyy pysyvä muutos.
Tukea koko matkan ajan
Painonhallinnan matkaan kuuluu sekä onnistumisia että haastavampia vaiheita. Silloin on tärkeää, ettei tarvitse pärjätä yksin.
Palveluun kuuluu lääkärin tapaamisia sekä mahdollisuus arvioida lääkehoidon tarvetta osana kokonaisvaltaista hoitoa. Tarvittaessa saat tueksesi myös ravitsemus-, fysio- ja psykoterapeutin asiantuntemuksen.
Arjen tukena toimii Onnikka-sovellus, digitaalinen elintapaohjausmenetelmä, joka auttaa muuttamaan asenteita, käyttäytymistä ja arjen valintoja terveellisempään suuntaan. Harjoitusten, muistutusten ja hyvinvointisisältöjen avulla saat tukea juuri silloin, kun sitä tarvitset, ja rakennat uusia, hyvinvointia tukevia tapoja osaksi jokapäiväistä elämää.
Hyvinvointia, joka näkyy laajemmin kuin vaa'alla
Painonhallinnan vaikutukset näkyvät usein muuallakin kuin painolukemissa. Moni kokee nukkuvansa paremmin, jaksavansa enemmän, palautuvansa nopeammin ja voivansa kokonaisvaltaisesti paremmin.
Palveluun sisältyvät Nightingale-verianalyysit auttavat seuraamaan hyvinvoinnin muutoksia myös terveyden näkökulmasta. Analyysit tehdään palvelun alussa ja lopussa, jolloin muutoksia voidaan tarkastella laajemmin kuin pelkän painon avulla.
Muutos, joka kantaa pitkälle
Todellinen onnistuminen ei synny nopeista tuloksista, vaan siitä, että löydät itsellesi toimivat tavat syödä, liikkua ja huolehtia hyvinvoinnistasi myös tulevaisuudessa. Siksi palvelu kestää 12 kuukautta.
Kun mieli, keho ja arki kulkevat samaan suuntaan, syntyy perusta muutokselle, joka kestää.
Ei kuuri. Ei treeniohjelma. Tutkittu ja seurattu 12 kuukauden Painonhallintapalvelu.
Tutustu palveluun ja aloita matkasi kohti parempaa hyvinvointia terveydenhuollon ammattilaisten tukemana.