Nukkuva pariskunta

Coronaria osti Oivaunesta enemmistöosuuden

Ajankohtaista

Coronarian ja Oivaunen muodostama kokonaisuus on ainutlaatuinen, koska siinä yhdistetään nykyaikaisen etälausuntotekniikan mukanaan tuoma, helposti toteutettava seulonta toimivaan unihäiriöiden hoitokokonaisuuteen.

Coronaria Oy on ostanut 3.4.2018 enemmistöosuuden Oivauni Oy:n osakekannasta. Kaupan myötä Coronaria ja Oivauni tarjoavat palveluita uniongelmiin yksityisasiakkaille, yrityksille sekä julkiselle terveydenhuollolle.

Oivauni Oy on vuonna 2007 perustettu, unettomuuden ja unihäiriöiden hoitoon erikoistunut yritys, jonka liikevaihto vuonna 2017 oli noin miljoona euroa. Yhtiöllä on kolme uniklinikkaa, jotka sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa.

”Unen ongelmat ovat uusi kansansairaus Suomessa. Nyt tähän kasvavaan ongelmaan haetaan ratkaisua. Oivauni Uniklinikka on suomalainen lääketieteen edelläkävijä, jonka toiminta perustuu innovatiiviseen syynmukaiseen hoitoon. Hoitojemme tulokset ovat erinomaiset ja asiakkaamme tyytyväisiä. Pitkään jatkuneiden unihäiriöiden hoitaminen vaatii lääketieteellistä lähestymistapaa perustuen kunnolliseen potilaan tutkimiseen. Nyt alkavassa yhteistyössä Coronarian kanssa hoitomme ovat yhä useamman suomalaisen saatavilla”, kertoo Oivauni Oy:n perustaja dosentti Henri Tuomilehto.

Coronaria tutkii vuosittain yli 15 000 väsymyksen tai huonon unen vuoksi tehtyä unirekisteröintiä. Uniapneaa sairastaville potilaille on jo olemassa selvä hoitopolku.

"Oivaunen liittyminen osaksi Coronariaa laajentaa mahdollisuuksiamme auttaa myös muista unihäiriöistä kärsiviä potilaita, joiden hoito on tällä hetkellä hajautunut monelle erikoisalalle. Coronarian ja Oivaunen muodostama kokonaisuus on ainutlaatuinen, koska siinä yhdistetään nykyaikaisen etälausuntotekniikan mukanaan tuoma, helposti toteutettava seulonta toimivaan unihäiriöiden hoitokokonaisuuteen”, toteaa Coronarian erikoissairaanhoidon johtaja Ulla Näpänkangas.

Lisätietoja:

Ulla Näpänkangas
Johtaja, erikoissairaanhoidon palvelut
040 748 0710
etunimi.sukunimi@coronaria.fi