Coronaria Taivalkoskelle suun terveydenhuollon palvelutuottajaksi

Ajankohtaista

Taivalkosken kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta kilpailututti loppuvuodesta 2014 terveyskeskuksen hammashoitolan toiminnan sekä koululaisten hammashoidon järjestämisen. Hankinnassa painotetaan hammashoidon toiminnan järjestämistä, mutta tarkoituksena on myös hammashuollon toiminnan kehittämisellä ja seurannalla vaikuttaa hammashoidon käyttöön ja kustannuksiin.

Avoimen kilpailutuksen voitti Coronaria. Tulemme tuottamaan hammaspalvelut kahden vuoden ajan 1.3.2015 alkaen. Nyt alkavan kahden vuoden jälkeen sopimuksessa on vielä kahden vuoden lisäoptio toiminnan jatkamiselle. Tarjousten vertailussa Taivalkoski arvosti mm. toiminnan jatkuvaa kehittämistä, mittaamista, raportointia sekä paikallistuntemusta. Luonnollisesti tarjotun kokonaisuuden tuli myös vastata erittäin hyvin Taivalkosken kunnan ja kuntalaisten tarpeisiin. Vahvuutenamme on paitsi asiantunteva hoito, myös hoidon saatavuuden takaaminen. - Taivalkoskella on hyvä tiimi töissä. Tulemme panostamaan henkilöstön osaamiseen jatkossakin ja työstämme toimintamalleja sekä prosesseja palvelujen saatavuuden ja vaikuttavuuden kehittämiseksi, summaa Coronarian liiketoimintajohtaja Kimmo Alaniska.

Lisätietoja:

Kimmo Alaniska
Liiketoimintajohtaja
Puh. 040 846 8355
kimmo.alaniska@coronaria.fi