Siuntion terveysaseman johtoon Espoon ylilääkäri

Ajankohtaista

Coronaria on tuottanut Siuntion terveysaseman vastaanottopalvelut maaliskuun alusta 2014. Siuntion kunnan reilua 6000 asukasta koskettavat terveysaseman palvelut tuotetaan edelleen samassa tutussa paikassa kokeneiden lääkärien ja hoitohenkilökunnan sekä 5.5 aloittaneen uuden vastaavan lääkärin Kristian Ulfveksen voimin. Lisäksi Coronaria on tuonut Siuntioon uuden Muksutohtorin lapsiperheiden tarpeisiin.

Nyt pari kuukautta aloituksesta voidaan todeta, että toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. – Potilaat asioivat samassa paikassa ja käyttävät samoja puhelinnumeroita kuin aiemminkin. Lääkäri- ja hoitajatilanne on mainio. Suurin osa tutuista lääkäreistä ja hoitajista on jatkanut palveluissa ja saimme myös rekrytoitua erittäin osaavia ja kokeneita uusia työntekijöitä, kertoo Coronaria Hoitoketju Oy:n liiketoimintajohtaja Kimmo Alaniska. Erinomaista lisävahvistusta saatiin myös, kun Kristian Ulfveksen siirtyminen Espoon ylilääkärin virasta Siuntion vastaavaksi lääkäriksi toteutui toukokuussa.

Kristian Ulfves, yleislääketieteen el. toteaa Siuntion terveysaseman johtamisen antavan erityisen mielenkiintoisen työkentän pystyessään nyt yhdistämään monipuoliseen johtamis- ja kehitystyöhön myös kliinistä potilastyötä.

Muksutohtori

Siuntioon haluttiin tuoda myös suurta kiitosta saanut Muksutohtori-konsepti. Käytännössä lapsipotilaita hoitaa perheen pienimpiin keskittynyt lääkäri, jonka vastaanotolle pääsee tarvittaessa aina saman arkipäivän aikana. Tämän ketterän palvelun takana on terveysaseman verkkosivujen kautta lähetettävä Muksuviesti, johon vastataan nopeasti ja sovitaan jatkotoimenpiteistä. Tyypillisiä jatkotoimenpiteitä voivat olla esimerkiksi ohjeistus seurantaan kotona tai vastaanottoaika Muksutohtorille.

Kokemus, kotimaisuus ja ennaltaehkäisy

Coronaria on suomalainen yritys, jolle on kotimaisuudesta myönnetty Avainlippu-tunnus. Yhden Suomen suurimman valtakunnallisesti toimivista terveys- ja hyvinvointipalveluja tuottavan yrityksen vahvuutena on paitsi asiantunteva hoito, myös hoidon saatavuuden takaaminen.

Coronaria keskittyy hoidossa paitsi laadukkaaseen palveluun ja potilaan kohtaamiseen, myös ennaltaehkäisyyn. Riskiryhmien tunnistaminen väestöstä sekä sairauskohtaiset seuranta- ja hoitosuunnitelmat ja terveyttä edistävä hoito-ote ovat mukana kohtaamisessa heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien.

– Palvelujen turvaaminen on vahvuutemme. Coronarialla on kokemusta ulkoistuksista useilta eri paikkakunnalta ja kehitämme palvelujen laatua sekä vaikuttavuutta jatkuvasti, Alaniska summaa.

Lisätietoja:

Kimmo Alaniska
Liiketoimintajohtaja
Puh. 040 846 8355
kimmo.alaniska@coronaria.fi