Mantila Markku johtaa Coronarian viestinnän uudistamista

Mantila johtamaan Coronarian viestinnän uudistamista

Ajankohtaista

Oululainen Coronaria Oy on solminut Commanti Oy:n kanssa sopimuksen konsernin viestinnän kehittämisestä. Noin kahden vuoden mittaisen kehittämisohjelman aikana toimeenpannaan Coronarian johdon hyväksymä viestintästrategia. Tavoitteena on lisätä konsernin viestintää ja parantaa sen laatua, ottaa nykyistä laajemmin käyttöön sosiaalisen median tuomat mahdollisuudet sekä kohentaa koko henkilöstön viestinnällisiä valmiuksia.

Coronaria on valinnut tehtävään VTM Markku Mantilan perustaman viestintäyrityksen Commanti Oy:n. Mantila toimii kehittämisohjelman ajan Coronarian viestintäjohtajana.

"Markku Mantilan laatima viestintästrategia vakuutti meidät. Samalla päätimme pestata hänen yrityksensä vetämään hyvin perusteellinen viestinnän uudistaminen konsernissa. Valinnassa painoi myös Mantilan pitkä kokemus viestinnän johtotehtävistä", sanoo Coronarian toimitusjohtaja Teppo Lindèn.

Mantila on aiemmin toiminut muun muassa Oulussa ilmestyvän Kalevan ja Vaasassa ilmestyvän Pohjalaisen vastaavana päätoimittajana. Ennen yrityksensä perustamista hän työskenteli valtioneuvoston viestintäjohtajana.

Coronaria Oy on neljän silloisen lääkäriopiskelijan vuonna 1988 perustama, omistama ja johtama yhtiö. Tänään Coronaria on yksi Suomen merkittävimmistä terveydenhuollon yrityksistä, ja suurimmista toimijoista ainoa, joka on täysin suomalaisessa omistuksessa.

Coronaria Oy:n liikevaihdon arvioidaan vuonna 2017 olevan noin 130 miljoonaa euroa. Coronaria Oy kuuluu kotimaiseen Cor Group- konserniin, jonka ympärille on syntynyt Suomen laajin terveysalan yritysklusteri, joka työllistää Suomessa jo yli 2500 ihmistä ja jonka liikevaihto vuonna 2017 tulee olemaan yli 160 miljoonaa euroa.

Lisätietoja

Teppo Linden
Toimitusjohtaja
puh. 0400 684 119
teppo.linden@coronaria.fi

Markku Mantila
puh. 050 448 7964
markku.mantila@commanti.fi