Medifamilia osaksi Coronariaa

Ajankohtaista

Coronarian vuoden toinen yrityskauppa tapahtui jo 4.1.2016 sen ostaessa enemmistön Medifamilia Oy:n osakekannasta. Oston myötä Coronarian tarjoamat kuntoutus- ja terapiapalvelut monipuolistuvat kautta Suomen. Coronarian toiminta on merkittävästi laajentunut viime vuosina ja haastavasta taloustilanteesta huolimatta konsernin liikevaihto jopa tuplaantui vuonna 2015 edelliseen vuoteen nähden.

Medifamilia Oy on moniammatillinen kuntoutuspalveluiden tuottaja, joka on toiminut Oulussa vuodesta 2006 ja Tampereella vuodesta 2010. Medifamilia tuottaa Kelan valtakunnallisia sopeutumisvalmennuskursseja, neuropsykiatrista LAKU -perhekuntoutusta sekä avoterapioita. Lisäksi Medifamilia on tuottanut lastenpsykiatrisia palveluita sairaaloille ja kunnille eri puolille maata. Vuonna 2016 käynnistyvät Kelan valtakunnalliset yksilölliset kuntoutusjaksot aikuisille ja lapsille.

Coronaria Kuntoutus aloitti alkuvuodesta 2015, jota vahvistettiin sittemmin Coronaria Terameren osake-enemmistön ostolla. Tuleva yhteistyö kaikkien kuntoutusyhtiöiden välillä tulee tuomaan tuntuvaa hyötyä asiakkaille kuntoutuspalvelujen monipuolistuessa.

Yrityskaupassa jatkaa kokenut henkilöstö vanhan työnantajan, Medifamilia Oy:n työntekijöinä ja toimitusjohtajana osa-omistaja Tiina Tirkkonen. Medifamilian tiimeissä työskentelee noin 60 ammattilaista. Myös asiakas- ja yhteistyökumppanisopimukset säilyvät sellaisinaan. Näkyvin ilmentymä yrityskaupoilla on Medifamilia Oy:n nimen muuttuminen Coronaria Medifamiliaksi.

- Olemme hyvin innostuneita alkavasta yhteistyöstä, jonka ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme oman erityisosaamisemme lisäksi Coronarian laajaa terveystoiminnan huippuosaamista, summaa Tiina Tirkkonen, Medifamilia Oy:n toimitusjohtaja.

- Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyökumppanuudesta laadukkuudestaan tunnetun Medifamilian kanssa kuntoutustoiminnan kehittämisessä, toteaa Coronarian hoivapalveluiden liiketoimintajohtaja Arto Lamberg.

Lisätietoja:

Arto Lamberg
Liiketoimintajohtaja, Coronaria Hoitoketju Oy hoiva- ja kuntoutuspalvelut
Puh. 050 400 1108
arto.lamberg@coronaria.fi

Tiina Tirkkonen
Toimitusjohtaja, Medifamilia Oy
Puh. 050 315 1601
tiina.tirkkonen@medifamilia.fi
www.medifamilia.fi