Taukokankaan kuntoutus osaksi Coronariaa
Coronaria ostaa liiketoimintakaupalla Taukokankaan kuntoutusliiketoiminnan. Kaupan toteutuessa Taukokankaan asiakkaiden kuntoutuspalvelut jatkuvat entiseen tapaan tuttujen asiantuntijoiden toimesta.
Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy ja Taukokangas Kuntoutus Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Taukokangas Kuntoutus Oy:n kuntoutuspalvelut siirtyvät Coronarialle. Kauppa on ehdollinen sopimuskumppaneiden ja viranomaisten hyväksynnälle. Kaupan täytäntöönpano on aikaisintaan 30.9.2024.
Kaupan toteutuessa Taukokankaan kuntoutuksen työntekijät siirtyvät Coronarialle vanhoina työntekijöinä. Kuntoutus tulee jatkumaan nykyisissä Taukokankaan tiloissa Kalajoella ja Oulaisissa. Asiakkaiden kuntoutus jatkuu entiseen tapaan ja he saavat jatkossakin kuntoutuksen palvelut osaavilta asiantuntijoilta. Kaupan myötä Coronariaan siirtyy ammatillisen, moniammatillisen ja vaativan kuntoutuksen palveluita, noin 1,5 M€:n liikevaihto ja noin 20 työntekijää.
"Taukokankaan kuntoutuspalvelut ovat perinteisesti olleet maineikkaat sekä laadukkaat ja henkilöstö ammattitaitoista. Halusimme turvata niin asiakkaiden palvelut kuin henkilöstön työpaikatkin Oulaisissa ja Kalajoella, joten kumppanin etsiminen tuli ajankohtaiseksi muuttuneessa toimintaympäristössä. Liiketoimintakaupan valmistelussa on korostettu pitkin matkaa turvallista siirtymää niin henkilöstön kuin asiakkaidenkin osalta", toteaa Taukokangas Kuntoutus Oy:n toimitusjohtaja Johanna Patanen.
"Taukokangas on tarjonnut kuntoutuspalveluita Pohjois-Pohjanmaan alueella jo pitkän aikaa. Taukokankaan toiminta on ollut laadukasta ja vaikuttavaa. Onkin hienoa, että me coronarialaiset saamme nyt lisää rautaisia kuntoutusalan ammattilaisia työkavereiksemme. Samalla saamme isomman jalansijan myös Oulun eteläiselle alueelle ja vahvistamme näin palveluverkostoamme", sanoo Coronaria kuntoutuspalveluiden toimitusjohtaja Arto Lamberg.
Lisätietoja:
Coronaria kuntoutuspalvelut Oy
Arto Lamberg
toimitusjohtaja
050 400 1108
arto.lamberg(at)coronaria.fi
Taukokangas Kuntoutus Oy
Johanna Patanen
toimitusjohtaja
044 4794709
johanna.patanen(at)taukokangas.fi