Takaisin

Coronaria Posio Ryhmäkoti Kuukkeli

Aholantie 23, 97900, Posio Reittiohje

Ajanvaraus

040 8012 389


Ryhmäkoti Kuukkeli on koti 13 kehitysvammaiselle aikuiselle asukkaalle. Kodissa on myös yksi paikka tilapäishoitoa varten. Kuukkelissa tarjotaan ympärivuorokautista hoivaa ja tukea.

Kodissa on 9 yhden hengen huonetta ja kaksi kaksiota sekä yksi saunallinen yksiö. Kodissa eletään aktiivista, iloista ja elämänmakuista arkea. Jokaista asukasta ohjataan ja tuetaan mahdollisimman itsenäiseen ja omatoimiseen elämään. Yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyyden tukeminen motivoivat toimimaan ja luovat turvallisuutta. Jokaisella asukkaalla on halutessaan mahdollisuus myös yksinoloon esim. omassa huoneessaan. Asukkaiden päivät täyttyvät harrastuksista, kodin arkiaskareista kuten pyykinpesusta, ruuanlaitosta, pöydän kattamisesta ja yhdessä toimimisesta sekä kotona että kodin ulkopuolella. Mieluisia asioita Kuukkelissa ovat mm. ulkoilu, erilaiset retket ja tapahtumat, musiikki, pelaaminen, leivonta sekä vieraiden käynnit.

Kuukkelin välittömässä läheisyydessä sijaitsee päivä- ja työtoiminta Toimari, jossa asukkailla on mahdollisuus osallistua monipuoliseen päivätoimintaan. Ryhmäkodin läheisyydessä sijaitsee myös seitsemän tuetun asumisen asuntoa, Kotitien tukiasunnot. Näissä asunnoissa asuvat henkilöt osallistuvat toiveidensa mukaan Kuukkelin asiakkaiden kanssa esim. erilaisiin tapahtumiin ja saavat tarvittavaa tukea Kuukkelin hoitajilta.

”Yhteisöllistä toimintaa turvallisessa ympäristössä – jokaisen oma tahto ja mielipide huomioon ottaen. Me Kuukkelit!”

Ryhmäkoti Kuukkeli
Aholantie 23
97900 Posio
kuukkeli@coronaria.fi

Ohjaajat
puh. 040 8012 389

Veli-Matti Hautala
Palveluesimies
p. 040 8012 299
veli-matti.hautala@coronaria.fi