Lounatuuli – Äänekoski

  1. Lounatuuli

Lounatuuli tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista 16 kehitysvammaiselle useista eri kunnista. Lounatuuli toimii Äänekosken keskustan läheisyydessä. Sijainti mahdollistaa kaikkien Äänekosken tarjoamien palvelujen ja toiminnan helpon käytön. Asuminen toteutuu yksikössä sijaitsevissa omissa asunnoissa tai huoneissa ja toiminta perustuu aina asukkaiden omiin, yksilöllisiin tarpeisiin ja toiveisiin.

Lounatuulen asukkaiden päivät täyttyvät arjen normaalitoimien lisäksi työtoiminnoista, opiskelusta ja erilaisista harrastusryhmistä sekä liikunta-aktiviteeteistä. Lounatuulessa toimii kaksi bändiä Soittoniekat ja Mustalanka. Asukkailla on mahdollisuus käydä kaksi kertaa viikossa Härkälän työtoimintapajassa, joka sijaitsee noin 1,5 km päässä Lounatuulesta. Härkälässä toimii kokkikerho, jossa valmistetaan herkullisia aterioita, tehdään käsitöitä ja valmistetaan uistimia yhdessä muista toimipisteistä tulevien asukkaiden kanssa.

Tarjolla on myös toiminnallisia -ja liikunnallisia ryhmiä kuten salibandy, koripallo, vesijumppa, kuntosali ja valokuvauskerho. Ryhmissä on mahdollisuus tutustua ympäröivän yhteisön muihin asukkaisiin, löytää kavereita ja uusia harrastuksia. Lounatuulessa kehitetään kuntoutus-ja virikeohjaajan johdolla aktiivisesti vertaistukitoimintaa, suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä leirejä ja matkoja sekä järjestetään juhlia ja tapahtumia.

Vapaana olevat asukaspaikat

  1. Vapautuvista asukaspaikoista saat tietoa numerosta 044 740 9503.

arvot

Kehitysvammaisten palvelu- ja ryhmäkotimme tarjoaa turvallista ja virikkeellistä arkea kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville. Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat toiminnallisuus, yhteisöllisyys ja turvallisuus.  Toiminnallisuus tarkoittaa meille aktiivista arkea. Yhteisöllisyys on yhdessä tekemistä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja aitoa läsnäoloa. Turvallisuus tarkoittaa kodissamme kokemusta mm. turvallisesta asuinympäristöstä. Lue lisää arvoistamme täältä.

TAPAHTUMAT

Katso juttu Äänekosken toimipisteiden yhteisestä kevätretkestä Pärnuun tästä »