Coronaria Pelapuu – Saarijärvi

  1. Pelapuussa arjen touhujen lisäksi luonto ja luontolähtöiset toiminnat ovat keskeisiä. Kasvimaat ja niiden sato, luontoretket ja -leirit sekä pihan hoito tuovat iloa niin asukkaille kuin henkilökunnallekin. Arkea ja toimintakykyä tuetaan yksilöllisten ohjausten ja säännöllisen elämänrytmin lisäksi  yhdessä suunnittelemalla ja toteuttamalla erilaisia harrastusryhmiä vesiliikunta, kuntosali, musiikkiryhmä ja kokkikerho.

    Pelapuu tarjoaa asumista, viihtyisät yhteiset tilat sekä oman pihan 12:sta mielenterveyskuntoutujalle. Pelapuu sijaitsee muutaman kilometrin päässä Saarijärven keskustasta, luonnon keskellä mutta helpon matkan päässä palveluista.  Tukea ja apua saa kaikkiin elämän osa-alueisiin, jokaisen oman tarpeen mukaan. Tuemme myös suuntautumaan harrastuksissa ja päivätoiminnoissa ympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin jotta asukkaat saavuttaisivat mahdollisimman itsenäisen otteen omaan elämäänsä. Henkilökunta on paikalla klo 07.00 – 20.00 ja asukkailla on mahdollisuus olla yhteydessä henkilökuntaan myös yöaikaan.

    Pidempiaikaisen asumisen lisäksi meiltä tehdään myös kotikäyntejä omissa asunnoissa asuvien kuntoutujien arjen tueksi ja meille voi tulla päiväksi vaikkapa saunomaan ja syömään.