TT-kuvaukset alkavat Kuusamossa – Coronaria hankki tietokonetomografialaitteen

Ajankohtaista

Coronaria Radiologipalvelu Oy on hankkinut tietokonetomografialaitteen (TT), joka sijoitetaan Kuusamon terveyskeskukseen. TT-laite hankittiin General Electriciltä, joka on erikoistunut muun muassa diagnostisiin kuvantamislaitteisiin. Coronaria Hoitoketju Oy on vastannut vuodesta 2015 lähtien Kuusamon perustason erikoissairaanhoidon palveluista.

TT-laite toimitetaan Kuusamoon toukokuussa. Kyseessä on merkittävä lisä kuusamolaisten erikoissairaanhoidonpalveluihin.

”Akuuteissa aivoverenkiertohäiriöissä on tärkeää niiden varhainen havaitseminen ja nopea hoito. Tällä hetkellä ambulanssimatka Kuusamosta Oulun yliopistolliseen sairaalaan TT-kuvauksiin kestää noin kolme tuntia, jolloin hoidon aloittaminen viivästyy huomattavasti", kertoo Coronaria Radiologipalvelu Oy:n toimitusjohtaja, radiologian erikoislääkäri Jukka Perälä.

Perälän mukaan esimerkiksi aivoveritulpassa liuotushoidon nopea aloittaminen oireiden alkutunteina on tärkeää. Liuotushoito on todettu tehokkaaksi 4,5 tunnin sisällä annettuna, mutta sen teho pienenee, mitä kauemmin aikaa oireiden alusta on kulunut. Ensimmäisen 1,5 tunnin aikana miltei joka kolmas hoidettu potilas välttää vammautumisen oikea-aikaisen liuotuksen ansiosta.

Radiologeja palkataan lisää

Coronaria Radiologipalvelu Oy tarjoaa korkealaatuisia radiologisen diagnostiikan palveluja joko asiakkaiden tiloissa tapahtuvina konsultaatioina tai teleradiologisesti eli etäpalveluna, jossa kuvalausunto toteutetaan suojattua yhteyttä pitkin. Teleradiologisessa toiminnassa voidaan asiakkaalle tarjota radiologian suppeiden erikoisalojen osaajien lausuntoja.

Radiologipalvelu kattaa myös toimenpideradiologian, jossa kuvantamismenetelmiä käytetään ohjaamaan vähän kajoavia hoitotoimenpiteitä.

Asiakkaita ovat muun muassa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, Länsi-Pohjan keskussairaala, Pohjois-Karjalan keskussairaala sekä terveyskeskuksia.

Coronaria Radiologipalveluiden kysyntä on kasvanut jatkuvasti. Tällä hetkellä yhtiö työllistää parisenkymmentä radiologia.

”Tänä vuonna on tarkoitus palkata vielä kaksi kokoaikaista radiologia”, sanoo Perälä.

Tutkimusten mukaan asiakkaat ovat Coronarian radiologipalveluihin erittäin tyytyväisiä. Palvelua pidetään luotettavana ja tehokkaana.

Coronaria Radiologipalveluiden toimintakapasiteetti kattaa radiologian kaikki kuvantamismenetelmät: natiiviröntgenkuvauksen, TT:n, ultraääni- ja magneettikuvauksen. Lähitulevaisuudessa Coronaria aikoo laajentaa toimintaansa hammasradiologiaan, jonka avulla voidaan suunnitella oikea hammashoito.

Coronaria Radiologipalvelu Oy on osa täysin kotimaista Coronaria Hoitoketju Oy:tä.

Lisätietoja

toimitusjohtaja Jukka Perälä, Coronaria Radiologipalvelu Oy, dosentti, radiologian erikoislääkäri,
p. 040 538 2362, jukka.perala@coronaria.fi

Tietokonetomografia soveltuu koko elimistön kuvantamiseen

  • Tietokonetomografia eli viipalekuvaus perustuu röntgensäteilyyn, jossa eri elimet ja kudokset sitovat röntgensäteitä eri tavoin.
  • Kuvannettavan kohteen joka puolelta kerätään havaintoja kohteen läpi eri suuntiin kulkevan röntgensäteilyn vaimentumisesta.
  • Tutkimuksen aikana potilas makaa liikkumatta pöydällä ja pöytä liukuu tutkimuslaitteen sisään.
  • Tutkimus on kivuton.
  • TT soveltuu laajasti kehon kuvantamiseen. Tavallisimmin kuvataan aivoja, keuhkoja, vatsaontelon elimiä ja verisuonia.