Takaisin

Minna Julku

Toimintaterapeutti

Olen valmistunut toimintaterapeutiksi 2010 ja lähihoitajaksi 2006 (suuntaus lapset ja nuoret). Olen rauhallinen, luova ja empaattinen sekä aidosti kiinnostunut ihmisistä ja heidän arjestaan. Olen valmistumisen jälkeen työskennellyt eri ikäisten asiakkaiden kanssa, senioreista lapsiin. Tällä hetkellä asiakkaina on enimmäkseen lapset ja nuoret.

Kaikkien ikäryhmien toimintaterapiassa oleellista on luoda turvallinen ilmapiiri ja löytää asiakkaan oma motivaatio ja mielenkiinnonkohteet, jonka pohjalta voi lähteä harjoittelemaan itselle tärkeitä asioita ja uusia taitoja. Kognitiivinen lähestymistapa on lähellä sydäntäni. Pyrin näkemään asioita asiakkaan näkökulmasta ja tuoda niitä esille asiakkaan lähipiirille, jotta asiakasta ymmärretään paremmin ja voidaan tukea parhaimmalla tavalla. Eri tahojen yhteistyötä pidän myös tärkeänä. Toimintaterapia antaa mahdollisuuden harjoitella vaikeitakin asioita mielekkään toiminnan avulla esim. lastenkohdalla leikin avulla. Työn huippuhetket ovat usein pieniä asioita mm. asiakkaiden oivalluksia; “minä osaankin”, “minä uskalsin”, “ei se ollutkaan niin vaikeaa”.

Koulutukset

2010 Toimintaterapeutti
2006 Lähihoitaja, suuntaus lapset ja nuoret

Lasten valikoiva syömisen kuntoutus ja ARFID toimintaterapiassa
Kuormituksesta tasapainoon
Neuropsykiatrisen lapsen kuntoutus ja perheen voimavaraistaminen
Zones of regulation
CO-OP, Cognitive Orientation to daily Occupational Performance
Sensorisen integraation- perusteet, A-osa

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anna Sell

Anna Sell

Toimintaterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Espoo - Kappelikuja

Anne Ruotsalainen

Anne Ruotsalainen

Toimintaterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Coronaria Terapeija

Anni Karjalainen

Anni Karjalainen

Toimintaterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Riihimäki Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu 27

Annina Manninen

Annina Manninen

Puheterapeutti

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Coronaria Terapeija

Takaisin