Takaisin

Mira Mäenpää

Toimintaterapeutti

Valmistuin toimintaterapeutiksi Turun ammattikorkeakoulusta heinäkuussa 2021. Työskentelen toimintaterapeuttina Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella. Toimipisteeni sijaitsee Seinäjoella. Aiemmin olen työskennellyt julkisella sektorilla arviointityössä. Yksityiselle sektorille halusin siirtyä, sillä haluan keskittyä pitkäkestoisempiin asiakassuhteisiin ja olla lapsen ja perheen elämässä tukena koko toimintaterapiakontaktin ajan. Asiakasryhmääni ovat ensisijaisesti lapset ja nuoret erilaisine haasteineen.

Työskentelen sekä asiakkaan omassa arkiympäristössä, että vastaanotolla. Toimintaterapiassa itselle tärkeää on luoda turvallinen sekä luottamuksellinen ilmapiiri asiakkaalle ja hänen läheisilleen. Työskentelyotteeni lähtee asiakkaan mielenkiinnonkohteista ja siitä että terapiaan olisi asiakkaan mukava tulla, se olisi motivoivaa sekä juuri hänelle mieluisaa. Tällä hetkellä minulla on psykologian perusopintojen suorittaminen kesken ja olenkin laajalti kiinnostunut hyödyntämään psykologista työskentelyotetta tämän hetkisessä työssäni.

Koulutukset

toimintaterapeutti, 2021

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Elin Lövdal

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vaasa -

Elina Kämäräinen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jämsä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mänttä

Elina Kuohuva-Ikonen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Seinäjoki

Essi Svärd

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Seinäjoki

Takaisin