Takaisin

Sanna Roponen

Sosionomi

Olen koulutukseltani sosionomi AMK sekä opiskelen psykologiaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Toteutan Oma väylä sekä LAKU -kuntoutusta Etelä-Savon alueella. Minulla on kokemusta lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä parissa työskentelystä lastensuojelussa ja nuorten aikuisten kanssa työskentelystä sekä kriisityöskentelystä, niin aikuisten kuin nuorten parissa.

Erityisosaamisena minulla on mielenterveys- ja päihdehaasteista, nuorista ja nuorista aikuisista, joilla on neuropsykiatrinen diagnoosi, perhe- ja lähisuhdeväkivallasta sekä niiden aiheuttamista traumoista, parisuhteen sekä perheen kriisitilanteet.

Minun työskentely otteeni on asiakas-, voimavara- ja ratkaisukeskeinen. Pyrin yhdessä kuntoutettavan kanssa pohtimaan ratkaisuja esimerkiksi elämänhallinnan ja itsetunnon löytämiseen ja löytämään sekä vahvistamaan voimavaroja, jotka kantavat elämässä. Olen empaattinen ja otan kuntoutujan kokonaisvaltaisesti huomioon ja kunnioitan häntä omana itsenään. Työskentelen myös mielelläni kuntoutujan lähipiirin kanssa.

Onnistumisen ilon työssäni koen silloin, kun kuntoutuja huomaa itsessään hyvän ja kokee voimavarojensa löytyvän ja kasvavan sekä pystyy hyödyntämään niitä arjessa.

Koulutukset

Sosionomi AMK, 2021
Kehityspsykologia 1
Neuropsykologia 1: Kognitiivisen neurotieteen ja neuropsykologian perusteet
Persoonallisuuspsykologia1
Kliininen psykologia 1, Terveyden ja mielenterveyden psykologia
Perhe ja yksilö

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Eija Vehviläinen

Eija Vehviläinen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Suonenjoki

Emma Ruokonen

Emma Ruokonen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kouvola - Prisma Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lappeenranta

Janne Närhi

Janne Närhi

Sairaanhoitaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mikkeli - Porrassalmenkatu 2A Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mikkeli – Porrassalmenkatu 20

Katri Liimatainen

Katri Liimatainen

Sairaanhoitaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mikkeli - Porrassalmenkatu 2A

Takaisin