Takaisin

Susanna Santala

Toimintaterapeutti

Olen koulutukseltani toimintaterapeutti ja minulla on pitkä työkokemus erikoissairaanhoidossa aikuispsykiatrialta, pääasiassa avohoidon puolelta. Työskentelyn Oma Väylä -kuntoutuksessa Etelä-Pohjanmaan alueella. Lisäksi asiakkaina voivat olla Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin kuuluvat nuoret aikuiset ja aikuiset mielenterveysasiakkaat.

Työskentelyni on hyvin käytännön läheistä, tavoitteena on löytää keinoja arjen hallintaan ja saada arjesta mielekästä jokaiselle omien tavoitteiden ja elämänarvojen mukaisesti. Jokaisen asiakkaan tilanne on ainutlaatuinen ja siihen pyrimme yhdessä löytämään ratkaisuja ja keinoja mielekkään elämän saavuttamiseksi ja myös unelmien toteuttamiseksi. Lisäksi olen tukena opiskelu- ja työelämäpolkujen etsimisessä ja löytämisessä.

Koulutukset

Neuropsykiatrinen valmentaja v. 2008
Voimauttava valokuvaus v. 2014
Pakko-oireiden kognitiivinen psykoterapia v. 2015
Dialektinen käyttäytymisterapia v.2017
CBASP – Pitkäaikaisen masennuksen yksilö- ja ryhmähoito v. 2019

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anna Loukonen

Anna Loukonen

Sairaanhoitaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vaasa Raastuvankatu

Anna-Leena Kontiainen

Anna-Leena Kontiainen

Sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vaasa - Coronaria Tria

Annika Nelimarkka

Annika Nelimarkka

Nuotti-valmentaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Seinäjoki

Elin Lövdal

Elin Lövdal

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vaasa Raastuvankatu

Takaisin