Takaisin

Tanja Liman

Työelämävalmentaja, sairaanhoitaja

Olen pohjakoulutukseltani sairaanhoitaja ja lisäksi olen suorittanut Uraohjauksen erikoistumiskoulutuksen. Pitkän ja monipuolisen työuran aikana olen työskennellyt niin lääkinnällisen kuin ammatillisen kuntoutuksen alueilla. Koen työelämävalmentajan työn merkitykselliseksi ja teen työtä omalla persoonallani, aidosti, ammattitaitoisesti, keskustelevasti, sekä luovia ja toiminnallisia menetelmiä hyödyntäen.

Taito-kuntoutuksessa ammatillisen polun rakentaminen pitää sisällään monia eri vaiheita. Vaiheet etenevät askel sekä jakso kerrallaan. Ensimmäinen askel on kaikkein tärkein -sinun henkilökohtainen innostuksesi hakeutua kuntoutukseen ja tässä vaiheessa voit olla minuun jo yhteydessä. Jokainen polku on erilainen sekä ainutkertainen ja työelämävalmentajana ohjaan löytämään oman polkusi. Valmista polkua pitkin on helppo taivaltaa, mutta uusien näköalojen ja päämäärien löytämiseksi joutuu usein ylittämään haasteita. Kompurointikin kuuluu asiaan ja vaikeissa kohdissa tuen sinua eteenpäin. Haasteiden ratkomiseen saatetaan tarvita myös uusia työskentelytapoja ja niitä voimme opetella niin yhteisissä tapaamisissa, ryhmässä kuin työharjoittelussakin.

Olethan yhteydessä, kerron mielelläni lisää Taito-kuntoutuksesta.

Koulutukset

Sairaanhoitaja 1998
Sairaanhoitaja (AMK) 2013
Uraohjauksen erikoistumisopinnot 2019

Lisäksi olen käynyt lisäkoulutuksia:
Musiikkiterapiakoulutus
Musiikkiterapian perus- ja aineopinnot
Psykologian perusopinnot
Suosituimmat toiminnalliset menetelmät Coachingissa

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anu Turunen

Anu Turunen

Palvelupäällikkö, fysioterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Hämeenkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mänttä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Hallituskatu

Eeva Liedes

Eeva Liedes

Kuntoutuslääkäri
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Kumpulantie

Emmi Silkala

Emmi Silkala

Ammatillinen kuntoutusohjaaja/sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mikkeli – Porrassalmenkatu 20

Hanne Andelin

Hanne Andelin

Ammatillinen kuntoutusohjaaja/sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Kumpulantie

Takaisin