Takaisin

Tiia Lakanen

Sosionomi

Työskentelen Oma väylä -kuntoutuksessa neuropsykiatrisen diagnoosin omaavien nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Lisäksi työskentelen seksuaalineuvojana. Omaväylä työssä näen tärkeänä, että kuntoutujasta tulee oman elämänsä Valitsija, Vaikuttaja ja Vastuunkantaja. Omaväylässä työtäni ohjaa sosiaalipedagoginen viitekehys sekä vahva kohtaamisen, tasavertaisuuden ja rinnalla kulkemisen eetos. Seksuaalineuvojana pyrin kohtaamaan asiakkaan sensitiivisesti. Voit tulla neuvontaan omana itsenäsi.

Minulla on kokemusta päihde- ja mielenterveystyöstä niin julkisten sotepalveluiden kuin järjestötyön puolelta. Osaamiseeni kuuluu läheistyö, ryhmien ohjaaminen, erilaisten riippuvuuksien kuntoutustyö sekä seksuaalisuuteen liittyvien erityiskysymysten huomioiminen.

Asiakkaani vuosien varrelta ovat sanoneet mm:
”Hyvällä tavalla jämäkkä, mutta silti rento” ”Monipuolinen asiantuntija” ”Ihminen oikealla alalla” ”Aina pirteä, saanut uskomaan, että täällä otetaan ongelmat tosissaan.”

Koulutukset

Sosionomi (AMK) 2006
Päihdetyön ammattitutkinto 2017
Työkykykoordinaattorikoulutus
Seksuaalineuvojakoulutus 2022

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Niina Karhu

Niina Karhu

kuntoutuksen ohjaaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Joensuu - Siltakatu

Veikko Sevrjukov

Veikko Sevrjukov

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Joensuu - Siltakatu

Anna Loukonen

Anna Loukonen

Sairaanhoitaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vaasa Raastuvankatu

Anna-Leena Kontiainen

Anna-Leena Kontiainen

Sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vaasa - Coronaria Tria

Takaisin