Takaisin

Tiina Kuosmanen

Sosionomi

Olen Tiina, koulutukseltani sosionomi ja työskentelen Oma Väylä -kuntoutuksen moniammatillisessa työryhmässä. Olen luonteeltani iloinen, joustava, huumorintajuinen ja helposti lähestyttävä. Minulla on kokemusta kuntoutustyöstä, kuntouttavasta työ- ja päivätoiminnassa. Olen myös urheiluvalmentaja. Minulla on kokemusta myös työskentelystä lastensuojelun sijaishuollosta ja sekä sosiaaliohjauksesta aikuisille ja vammaisille kunta sektorilta. Asiakkaideni haasteet ovat painottuneet neuropsykiatrisiin erityispiirteisiin ja psyykkisiin oireisiin, jotka haittaavat arjessa selviytymistä. Ammatillisesti omia mielenkiinnonkohteitani ovat erityisesti muun muassa toiminnan ohjaus ja ajanhallinta.

Tapaamiset voidaan järjestää sinulle luontaisessa paikassa koti, koulu, harrastepaikka tai kahvila. Tapaamisista osa voi myös etäyhteydellä.

Luovat toiminnot ja toiminnallisuus ovat itselleni mielekkäitä työskentelytapoja. Yhteisesti pohtien moniin arjen pulmiin voidaan löytää konkreettisia ratkaisuja. Toivon, että voimme yhdessä kulkea matkaa, jossa löydät ja opit hyödyntämään omia vahvuuksiasi sekä muotoilet itsellesi merkityksellisen elämänpolun.

Koulutukset

Lähihoitaja, Ammatillinen osa kuntoutus, 2010
Sosionomi AMK Toiminnalliset menetelmät/Lastensuojelu, 2018
Erityisvalmentajatutkinto, 2020
Sosiaalityön aineopinnot, 2022

• Lääkehoidon osaaminen Love
• Autismikoulutus
• Videot ja teknologia valmennuksen apuna
• Jännittäjäryhmän ohjaajakoulutus
• Lapset Puheeksi-keskustelu ja neuvonpito koulutus
• Herkkyys kausien huomiointi koulutus
• Nassikkapaini koulutus
• Tukiviittoma kurssit alkeis- ja jatko
• Työyhteisötaidolla työhyvinvointiin
• Hygieniapassi

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anne Korvenoja

Anne Korvenoja

Psykologi
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu 27 Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu 27

Annika Sjöblom

Annika Sjöblom

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Turku - Eerikinkatu

Lilit Höijer

Lilit Höijer

Sairaanhoitaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu 27 Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu 27

Ruut Hänninen

Ruut Hänninen

Sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Riihimäki Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu 27 Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu 27

Takaisin