Vanhempi naisasiakas jumppaa fysioterapeutin ohjeistaessa

Coronaria haastaa kaikki Suomen seniorit jumppaamaan

Ajankohtaista

Liikkumisen, lihasvoiman ja yleisen toimintakyvyn heikentyminen vaikuttaa seniorin itsenäiseen suoriutumiseen, sosiaaliseen osallistumiseen sekä mielialaan. Ikäihmisten olisi hyvä harrastaa liikuntaa, koska se edistää terveenä, itsenäisenä ja toimintakykyisenä pysymistä. Fyysisen kunnon kehittäminen kannattaakin aloittaa ennaltaehkäisevästi, ja siksi Coronaria haastaa kaikki Suomen seniorit jumppaamaan.

Suomessa on tällä hetkellä yli miljoona yli 65-vuotiasta. Heistä suurin osa asuu kotona ilman ulkopuolisia palveluita, ja alle kymmenen prosenttia kotona asuvista tarvitsee säännöllistä apua kuten kotihoitoa selviytyäkseen. Monella on kuitenkin toimintakyvyn haasteita, ja useat kotona asuvat ja kohtalaisesti siellä pärjäävät ikäihmiset hyötyisivät kuntoutuksesta, jolla taattaisiin useampia toimintakykyisiä vuosia pidemmälle vanhuuteen.

Ikääntyessä lihasmassan ja- voiman pienentyessä sekä yleisen toimintakyvyn heikentyessä kaatumisriski kasvaa, ja liikkumisongelmien lisääntyessä iäkäs ihminen kokee helposti yksinäisyyttä, kun sosiaaliset kontaktit ja kodin ulkopuoliset tapaamiset vähenevät. Mielialanvaihteluja voi esiintyä useammin ja masennus voi alkaa vaikuttamaan arkeen, elämiseen ja osallistumiseen. Myös muistamisen ongelmat voivat heikentää toimintakykyä merkittävästi.

”Liikunta edistää seniorin terveenä, itsenäisenä ja toimintakykyisenä pysymistä sekä aktiivista roolia omassa arjessa. Liikunnalla on myös seniorin sosiaalista vuorovaikutusta, mielen vireyttä ja muistia edistävä vaikutus. Parempi kunto edesauttaa nopeampaa toipumista myös tapaturman tai sairastumisen jälkeen. Fyysisen kunnon kehittäminen kannattaakin aloittaa ennaltaehkäisevästi”, fysioterapeutti ja projektipäällikkö Essi Järvinen kertoo.

Coronaria haastaakin kaikki Suomen seniorit jumppaamaan, jotta he pysyisivät terveinä ja toimintakykyisinä. Liikunnan avulla ikäihmiset voivat parantaa elämänlaatua kaikilla elämän osa-alueilla.

”Liikunnallisesta aktiivisuudestaan ja yleisestä toimintakyvystään huolehtivat seniorit nauttivat enemmän elämästään. Siksi hoidamme, tuemme ja kannustamme senioreita kokonaisvaltaisesti SenioriFysioterapia-palvelussamme. Meille on tärkeää, että kaikki seniorit ovat hyvässä kunnossa, elämänsä kunnossa!”, Järvinen painottaa.

Kaikki Suomen seniorit jumppaa -haasteeseen osallistutaan liittymällä Facebook-tapahtumaan, jossa seniorit saavat vinkkejä liikkumiseen ja toimintakyvyn ylläpitämiseen. Tapahtumassa julkaistaan joka viikko jumppavideo, jonka tahdissa voi jumpata ja josta saa vinkkejä kotiharjoitteluun.

Haaste huipentuu torstaina 18.4. huhtikuuta Jyväskylässä järjestettävään päätapahtumaan Kaikki Suomen seniorit jumppaa, jossa järjestettävää jumppaa voi seurata suorana lähetyksenä Facebook-tapahtumassa kaikkialta Suomesta.

Kaikki Suomen seniorit ja heidän läheisensä ovat tervetulleita Kaikki Suomen seniorit jumppaa -haasteeseen!

Lisätietoja:

Essi Järvinen
Projektipäällikkö, TtM, fysioterapeutti
040 4865 816
essi.jarvinen@coronaria.fi