HKFoods hyödyntää Kiila-kuntoutusta työkyvyn tukena – ”Mitä aiemmin kuntoutukseen osallistuu, sitä vähemmän ongelmat eskaloituvat”
Fyysisesti kuormittava työ näkyy HKFoodsilla erityisesti tuki- ja liikuntaelinvaivoina. Kiila-kuntoutuksen avulla työkykyyn pyritään vaikuttamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Elintarviketeollisuudessa työ on yhä pitkälti käsityötä, vaikka teknologia on helpottanut monia työvaiheita. Työ vaatiikin hyvää fyysistä kuntoa.
”Tuotannossa tehtävä fyysinen työ kuormittaa samanaikaisesti sekä tuki- ja liikuntaelimistöä että hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Työn vaatimukset kohdistuvat samanaikaisesti useaan kehon osa-alueeseen, eivät pelkästään yleiskuntoon”, kuvailee HKFoods Finland Oy:n Wellbeing Manager Sanna Nikkanen.
HKFoodsilla työkyvyn haasteet liittyvätkin pääasiassa tuki- ja liikuntaelinvaivoihin, joista yleisimpiä ovat selkäkivut ja polvivaivat. Hoitamattomina ne voivat johtaa pitkiin sairauspoissaoloihin.
”Mitä varhaisemmassa vaiheessa työntekijä saa keinoja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja ymmärtää arjen valintojen merkityksen työkyvylle, sitä suurempi vaikutus on”, Nikkanen toteaa.
Räätälöity kuntoutus perustuu työn ymmärtämiselle
HKFoods hyödyntää Coronarian toteuttamaa Kiila-kuntoutusta, joka suunnitellaan organisaation ja sen eri henkilöstöryhmien tarpeisiin.
”Coronarian asiantuntijat ovat käyneet tehtaallamme katsomassa työn arkea. Jotta kuntoutujia voi ohjata, täytyy ymmärtää työn vaatimukset”, Nikkanen painottaa.
Noin 80 prosenttia henkilöstöstä työskentelee tuotannossa ja loput asiantuntijatehtävissä. Siksi myös kuntoutus rakennetaan ryhmäkohtaisesti työn ja arjen lähtökohdista.
Sisällöt muotoutuvat osallistujien tarpeiden mukaan – fyysisen kuormituksen rinnalla tarkastellaan myös ravitsemusta ja palautumista.
”Jos ryhmässä on esimerkiksi vuorotyötä tekeviä, ravitsemusterapeutti voi keskittyä siihen, miten ruokailu rytmitetään työvuorojen mukaan.”
Asiantuntijatyössä painopiste voi puolestaan olla psykososiaalisen kuormituksen hallinnassa.
Ryhmäkohtainen räätälöinti ei kuitenkaan tarkoita, että fyysistä työtä tekevien kuntoutuksessa keskityttäisiin vain fyysiseen kuormittavuuteen ja tietotyötä tekevien kuntoutuksessa pelkästään psyykkisiin kuormitustekijöihin. Moniammatillinen tiimi huomioi aina kokonaisvaltaisesti sekä ryhmän että yksilön tarpeet.
Vaikutuksia työtyytyväisyyteen
Kiila-kuntoutus on oleellinen osa HKFoodsin työkykyjohtamista. Kuntoutuskokonaisuus sopii hyvin yhteen yrityksen Todella HK – Yhdessä parempaa työhyvinvointia - työhyvinvointikonseptin kanssa.
”Todella yhdessä, todella liikkeessä ja todella hyvää vointia on konseptin lupaus. Kiila vastaa kaikkiin näihin”, Nikkanen avaa.
Hän myös painottaa, että vaikka kuntoutuksessa muutos lähtee yksittäisestä osallistujasta ja hän tekee suurimman työn, vaikutukset ulottuvat aina koko työyhteisöön.
Keskeistä onnistumiselle on esihenkilöiden ja työterveyden mukanaolo alusta alkaen.
”Kun esihenkilö on tiiviisti mukana, se vaikuttaa myös kuntoutuksen jälkeiseen aikaan. Olemme huomanneet, että kuntoutuksen myötä esimerkiksi työhön liittyviä haasteita otetaan aktiivisemmin puheeksi.”
Kiilan vaikutukset näkyvät myös työtyytyväisyydessä.
”Kuntoutus on meillä palkallista, mikä on saanut paljon kiitosta. Se vahvistaa myös työnantajamielikuvaa.”
Palaute on muutenkin ollut erittäin myönteistä.
”Moni kokee tärkeäksi sen, että kuntoutuksessa voi kerrankin keskittyä itseensä ja omaan hyvinvointiinsa.”
Puolentoista vuoden mittainen prosessi mahdollistaa pysyvämmät muutokset. Lisäksi osallistujat ovat löytäneet kuntoutuksen aikana todella yksilöllisiä keinoja oman hyvinvointinsa tukemiseen.
”On ollut hienoa nähdä, että osallistujat ovat hyvin sitoutuneita niin kuntoutusprosessiin kuin omaan ryhmäänsä.”
Ennaltaehkäisy korostuu tulevaisuudessa
Sanna Nikkanen suosittelee Kiila-kuntoutusta erityisesti sen tulevaisuuteen suuntaavan otteen vuoksi. Parhaimmillaan kuntoutuksessa alulle laitetut muutokset kantavat työuran loppuun asti.
”Kuntoutus mielletään usein korjaavaksi, mutta se on vahvasti myös ennaltaehkäisevää.”
HKFoodsilla tavoitteena on ohjata työntekijöitä kuntoutukseen entistä varhaisemmassa vaiheessa.
”Työterveys on tässä avainroolissa, koska he kohtaavat työntekijät ensimmäisenä ja voivat ottaa kuntoutuksen puheeksi.”
Kuntoutus voi olla ajankohtainen jo ensi oireiden ilmetessä.
”Mitä aiemmin kuntoutukseen osallistuu, sitä vähemmän ongelmat eskaloituvat. Parhaimmillaan voidaan ehkäistä myös pitkittynyttä työkyvyttömyyttä”, Nikkanen kiteyttää.
Tutustu maksuttomaan Kiila-kuntoutukseen
Kiila on Kelan kustantama, tavoitteellinen ja työelämälähtöinen kuntoutus. Sen tavoitteena on vahvistaa työkykyä ja ehkäistä työkyvyttömyysriskien kasautumista.
Kuntoutus sopii työntekijöille, joilla on:
- työkyvyn heikkenemisen ensimerkkejä
- kuormitusta, terveydellisiä haasteita tai uupumista
- riski pidempiin poissaoloihin
Organisaatiot voivat hakea omille työntekijöilleen räätälöityjä Kiila-kursseja, jos työyhteisöstä löytyy vähintään 5 osallistujaa. Mikäli kiinnostuneita osallistujia on vähemmän, voivat työntekijät hakea Yksilö-Kiilaan.


