Koskettamisen ihanuus

PsykologiaSeksuaalineuvonta

Ihmiskehossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mieltä ja kehoa ei pysty erottamaan toisistaan, sillä mieli vaikuttaa kehoon ja toisaalta myös keho vaikuttaa mieleen sekä tunteisiin. Kosketuksella on yhteys ihmiskehon mielihyvä- ja rauhoittumisjärjestelmiin. Voidaan sanoa, että kosketus on parhaimmillaan mielen ravintoa. Kosketuksella viestitään myös vahvasti ihmiseltä toiselle.

Lapsuuden kokemukset voivat vaikuttaa siihen, miten koet koskettamisen aikuisena

Mikäli ei ole kokenut lapsena tarpeeksi koskettamista tai syliä, voi suhde koskettamiseen olla aikuisena vääristynyt ja jopa ahdistava kokemus. Koskettamista voi kuitenkin harjoitella myös aikuisena, sillä koskettamista tarvitsee jokainen ikää ja sukupuolta katsomatta. Nykyisin onneksi koskettamisen kulttuuri on vapautunut. Aina on kuitenkin tärkeää myös muistaa, että koskettamisesta voi kieltäytyä ja on tärkeää pitää omista rajoista kiinni ja myös kunnioittaa toisten rajoja.

Koskettamista voi harjoitella

Jos kokee mielenkiintoa tai ehkä jopa tarvetta, koskettamista voi harjoitella esimerkiksi silittämällä, hieromalla tai hyväilemällä itse itseään. Tutkimalla omaa ihoa, tutkia sen pieniäkin kohtia.  Antautumalla hetkeen ja nauttimalla lämmöstä ja rauhoittumalla hetkeen. Iho ja sen poimut, nyppylät, kohoumat ovat suuri seikkailu. Iho elää ja muuttuu kosketuksesta ja nautinnosta. Myös hieronnassa käyminen tai kampaajalla käyminen on hyvää kosketuksen harjoittelemista.

Koskettaminen on hyödyllistä terveydelle

Lääketieteessä on tiedetty jo kauan, että kosketus on yhteydessä ihmiskehon mielihyvä- ja rauhoittumisjärjestelmiin. Kosketus vaikuttaa kehon kaikkiin perustoimintoihin: sydämen sykkeeseen, verenkiertoon, hermostoon, hengitykseen sekä hormoni- ja välittäjäainejärjestelmiin. Koskettaminen saa aikaan oksitosiini-nimisen hormonin erittymisen. Oksitosiini tunnetaan myös rakkaushormonina.

Tuntoaisti hallitsee elämäämme jo pelkästään siksi, että se liittyy olennaisesti ihoon. Iho on ihmisruumiin suurin elin, jonka pinta-ala aikuisella ihmisellä on noin 1,7 neliömetriä. Mikä seikkailukenttä!

Koskettamalla voit antaa paljon itselle ja toiselle ihmiselle

Osmo Kontula kirjoittaa kirjassaan Mielen seksuaalisuus seuraavasti: Koskettaminen on luonnollisesti erotiikan keskeinen elementti. Koskettaminen tuottaa kiintymistä ja läheisyyden tuntoa, rentouttaa ja parhaimmillaan kiihottaa. Koskettaminen antaa myös varmuuden siitä, että on tullut huomatuksi. Koskettaminen rakentaa myös itsetuntoa. Se auttaa huomioimaan toisen ihmisen ja luottamaan toiseen.

Koskettamalla voit viestittää monia asioita

Kosketus on vahva viesti ihmiseltä toiselle. Se kertoo esimerkiksi, että haluamme kannustaa, osoittaa myötätuntoa ja hellyyttä. Intiimeimmillään kosketukseen liittyy seksuaalinen kiinnostus ja mielihyvä. Kun kosketus kunnioittaa toista ihmistä, se parhaimmillaan rauhoittaa, lohduttaa, suostuttelee, rohkaisee ja piristää. Surun keskellä kosketus voi palauttaa toivon ja luottamuksen.

Seksuaalineuvonnassa voi avoimesti keskustella koskettamisen vaikeudesta ammattilaisen kanssa.

Kun sanoja ei ole, meille jää kosketus. Kädet ovat sydämen jatke.

Onko koskettaminen tai kosketetuksi tuleminen sinulle vaikeaa?

Mikäli koet vaikeuksia tai haasteita ottaa vastaan kosketusta tai koskettaa toista ihmistä, voit saada tukea ja työkaluja asian käsittelyyn seksuaalineuvojaltamme.

Seksuaalineuvonta

Saat asiantuntijoiltamme tukea erilaisissa seksuaalisuuteen liittyvissä haasteissa. Seksuaalineuvontaan voidaan tulla yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Seksuaalisuus koskettaa meitä kaikkia, joten haasteiden kanssa ei kannata jäädä yksin.

Lue lisää

Tutustu pariterapiaan

Pariterapia on terapiamuoto, jossa on mahdollista turvallisesti ja kiireettömästi kuunnella ja jakaa ajatuksia ja tunteita sekä löytää yhteistä ymmärrystä suhteesta. Pariterapiassa molemmille osapuolille annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi.

Lue lisää