Poika ja nainen katsovat toisiaan

Vinkkejä ADHD-lapsen koulunaloitukseen

LAKU-perhekuntoutus

Meillä kaikilla on takana pitkä ja helteinen kesä, joka muistutti lapsuuden kesiä parhaimmillaan. Nyt koulu ja arki ovat jälleen alkaneet. Paluu arkeen merkitsee monille paluuta rutiinien äärelle.

Toisille arki on helpotus päivien ja viikkojen saadessa jälleen tutun rytmin, jossa tekemiselle on oma rajattu aikansa. Toisille arki on uuvuttavaa määräaikoihin sopeutumista ja vapauden menettämistä.

Takaisin rutiineihin

Vanhemmilta rutiinien palauttaminen kesän jälkeen saattaa nostattaa hikikarpaloita otsalle. Toisinaan arjen aikataulutus on totista työtä, joka vaatii ennakointia, suunnittelua ja perhepalapelissä monen asian huomioon ottamista.

Miten toimia vanhempana niin, että arki ja kouluaamut sujuvat mutkattomasti?

Veikkaan, että hän, joka osaa vastata tähän yksiselitteisesti tulee saamaan neuropsykologian Nobel-palkinnon (jos sellainen olisi jaossa). Olen työskennellyt useiden vuosien ajan nepsy-lasten ja heidän vanhempiensa kanssa erikoissairaanhoidossa ja kuullut lukuisia vanhempien luomia toimintatapoja aamujen sujumiseen.

Rutiinien merkitys

Aamusta toiseen toistuvat rutiinit luovat pohjan arjen sujuvuudelle. Tällaisia rutiineja voivat olla esimerkiksi:

  • Kuvalliset päiväohjelmat
  • Perhekokous sunnuntai-iltaisin: käydään koko perheen tuleva viikko ohjelmineen läpi. Perhekokouksissa lapsen on mahdollista harjoitella neuvottelutaitoa, vuoron odottamista ja oman mielipiteen ilmaisemista sen lisäksi, että hän saa vaikuttaa tulevan viikkonsa sisältöön.
  • Vaatejana lattialla: Tämä helpottaa pukeutumista eli vaatteet laitetaan lattialle pukemisjärjestykseen ja näin hahmoton pukeutumisrituaali saa selkeän järjestyksen.
  • Time timer: Tukee ajankulun hahmottamista visuaalisesti. Time timerin saa helpoiten käyttöön sovelluksena kännykkään. Lapsi voi itsekin asettaa ajan, joka hänellä on käytettävänä erilaisiin aamutoimiin.

Ennakointi

Yksi tärkeimmistä asioista on ennakointi. Monet vanhemmat ovat kertoneet olevansa aina pari askelta edellä nykyistä ajankohtaa. Erityisen tärkeää ennakointi on muutostilanteissa ja nivelvaiheissa eli kun koulu tai luokka vaihtuu tai lapsi saa uuden opettajan. Tällöin tuleva muutos on hyvä tehdä mahdollisimman konkreettiseksi. Voidaan yhdessä käydä katsomassa miltä uusi koulu ja luokkahuone näyttävät, harjoitella kulkemista sinne ja jos mahdollista tavata uusi opettaja. Vanhempi voi myös pitää huolen, että opettajalla on kaikki hyödyllinen tieto uudesta oppilaastaan.

Motivaatio syntyy merkityksestä ja arvostuksesta

Yksittäiset toimet aamuissa sujuvat, kun kouluun on kiva mennä ja silloin puhutaan motivaatiosta.

Motivaatio syntyy merkityksestä ja arvostuksesta. Merkitys on ihmisen sisäinen tunne siitä, mitä järkeä hänen omassa tekemisessään on. Lapsen motivaatio syntyy siitä, että kouluun menemiselle on jokin järkevä tai kiva syy.

Tunne arvostuksesta liittyy mielestäni siihen, että lapsi tulee erityispiirteineen ymmärretyksi ja hän saa riittävästi oikeanlaista tukea ja kannustusta oppimiseen sekä sosiaalisiin tilanteisiin. 

Ymmärrys puolestaan syntyy siitä, että opettajilla on riittävästi tietoa ADHD:stä ja varsinkin siitä, mitä ADHD juuri tämän yksittäisen lapsen kohdalla merkitsee juuri nyt. Mitkä ovat hänen voimavaransa, parhaat tapansa oppia ja missä hän tarvitsee tukea ja mahdollisia erityisjärjestelyjä opiskelujensa sujumiseen ja luokkakavereidensa kanssa toimimiseen. Kun kouluun on kiva mennä, kaveriasiat ovat kunnossa ja kotijoukot kannustavat pientä koululaista, ovat ainekset kouluiloon koossa.

Tässä muutamia ideoita ja ajatuksia arkeen sekä aamuihin, jotka olen työssäni kokenut toimivaksi. Lisää tukea ja vertaiskokemusta löytyy esimerkiksi ADHD-liiton vertaistukiryhmistä tai kokemuskumppaneilta.

Tukea ADHD-lapselle ja perheelle

Järjestämme neuropsykiatrisen diagnoosin saaneille 5- 15v lapsille LAKU-perhekuntoutusta ympäri Suomen. Kuntoutukseen voi osallistua mikäli lapsella on ADHD-, ADD-, tai autismikirjon diagnoosi. Kuntoutus on Kelan kustantamaa.

Lue lisää LAKU-perhekuntoutuksesta