Vinkkejä muuttuneeseen lapsiperhearkeen koronaepidemian aikana

Toimintaterapia

Toimintaterapeuttimme Elina Mäki ja Laura Kulju kokosivat vinkkejä lapsiperheille äkillisesti muuttuneeseen arkeen sekä listasivat toimintaideoita, jos aika kotona käy pitkäksi ja tekemistä on vaikea itse keksiä. 

Tarjoa mahdollisuus keskustella tunteista

Lapsi aistii herkästi arjessa tapahtuvat, pienetkin muutokset. Jotkut lapset reagoivat herkemmin ja voimakkaammin kaikkiin ympärillä tapahtuviin asioihin ja saattavat tarvita paljon rauhallista puhetta ja tyynnyttelyä. Lapsella voi olla epärealistisia kuvitelmia ja pelkoja, minkä vuoksi avoimen keskusteluyhteyden ylläpitäminen on tärkeää. Kohtaa lapsen tunteet ja kysymykset ikätasolle sopivalla tavalla. 

  • Kysy, mitä lapsi on kuullut asiasta, mitä hän miettii ja tuntee.
  • Jaa lapselle tietoa tilanteesta rauhallisesti ja yksinkertaisesti, katso MLL-nettisivuilta ohjeet.
  • Muuttunut arki voi kiristää kodin tunnelmaa ja riitoja voi tulla nyt herkemmin. Tarjoa lapselle tukea, läsnäoloa ja mahdollisuus omaan rauhaan. 
  • Tunnekortit tai -kuvat voivat auttaa lasta kertomaan omista tunteista. Katso esimerkiksi Viitottu rakkaus -nettisivut (tulostettavat materiaalit > tunnetaidot). 

Rutiinien säilyttäminen

Yritä säilyttää perheen rutiinit mahdollisimman muuttumattomana poikkeavasta tilanteesta huolimatta. Rutiinit luovat lapselle turvaa ja auttavat lasta toimimaan arjessa itseohjautuvammin. Perheen omat, tutut ja toimivaksi todetut rutiinit pitävät myös huolen siitä, että lapsen perustarpeet tulevat kohdatuksi: lapsi saa tarvittavan määrän unta, ulkoilua, leikkiä ja yhdessäoloa. Rutiinien muuttumattomuus myös helpottaa arkeen palaamista, kun sen aika koittaa.

  • Luo perheelle lukujärjestys, valmiita pohjia saa esimerkiksi Neuvokas perhe -nettisivuilta. Voitte myös askarrella oman. 
  • Kuvitettu lukujärjestys sopii kaikenikäisille, myös pienimmät osaavat sitä seurata. Ilmaisia kuvia saa esimerkiksi Papunetin kuvatyökalusta. 
  • Ole armollinen sekä itseä että lasta kohtaan: jos koulutehtävien valmiiksi saaminen tai muut harjoitukset kuormittavat lasta liikaa, ole rohkeasti yhteydessä opettajaan ja keskustele asiasta. Vanhempien tehtävänä on nyt huolehtia, että lapsi lepää, syö ja pitää opiskelutaukoja – koulunkäynnin ei ole tarkoitus jyrätä perheen arkea.

Yhdessäoloa ja tekemistä

Aikataulutettujen menojen poisjäänti näkyy nopeasti useissa lapsissa. Lapsilla saattaa olla nyt paljon energiaa, mutta myös haasteita kohdistaa energiaansa toimintaan ja tekemiseen. 

  • Auta lasta alkuun pääsemiseksi. Osallista lasta ideoimaan yhteistä tekemistä, osallistu omien voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan tekemiseen myös itse. 
  • Tarjoa mahdollisuus päivittäiseen ulkoiluun.
  • Tee lapsen kanssa toimintaideoista purkki, josta helppo ja hauska nostaa toimintaideoita, kun aika käy pitkäksi tai energiaa on liikaa.

Toimintaideoita lapsiperheille

  • Leipominen
  • Askartelu (Pinterest auttaa ideoiden keksimisessä)
  • Muovailuvaha, hamahelmet, legot (rakenteluohjeet myös netissä)
  • Tehkää omaa taikataikinaa tai slimeä, ohjeet netistä
  • Värittely, maalaus, tehtäväkirjat, piirrä ja arvaa -peli koko perheen kesken
  • Arvuutteluleikit 
    • Pantomiimina: ”arvaa mitä eläintä/urheilulajia/kulkuneuvoa/ammattia näyttelen”
    • Alias-tyyppisesti: kuvailkaa sanallisesti kodinkonetta/ruokaa/eläintä/ammattia…
  • Tv-ohjelmat leikittynä, esimerkiksi perheen oma Talent tai Putouksen sketsihahmokisa
  • Pelit (lautapelit, korttipelit)
  • Hemmottelutuokiot ja koti-spa: tehkää toisillenne jalkakylpyjä, hierontoja, lakatkaa kynsiä
  • Harjoitelkaa uusien lettikampausten tekoa tai meikatkaa toisenne. Muotishow huipentuu catwalkiin, jossa perheenjäsenet saavat pukeutua toistensa vaatteisiin
  • Taikatemppujen opettelu (YouTube: Simon taikakoulu)
  • Tieteelliset kokeet (Yle: Tiedonjyvä)
  • Liikuntahaasteet (neuvokas perhe: olohuonesirkus/eläinjooga, skillilataamo)
  • Fröbelin palikat -disco (videot YouTubesta)
  • temppuradat
  • majanrakennus (huom. sekä sisälle että ulos)
  • Haasteet: nimeä eri kategorioista kolme asiaa viidessä sekunnissa, etsi kymmenessä sekunnissa punainen/pyöreä/läpinäkyvä tavara, pause-challenge eli jäädytä perheenjäsen kesken toiminnan 5 sekunniksi yms…
  • Klassikkoleikit: laiva on lastattu, kapteeni käskee, piilo, peili, väri, kuka pelkää mustekalaa...
  • Ulkoiluretket metsään, makkaranpaistopaikoille
  • Kirjat ja äänikirjat: pienimpien kanssa kirjaa kannattaa lukea kuvia katselemalla ja niistä kertomalla (”Missä on possu? Aivan oikein, possu makaa kuralätäkössä, aaaivan likaisena, yök!”)

Nettilinkkejä kivoihin peleihin

Oppi ja ilo

Papunet

Englanninkielinen ABC-sivusto 

Kirjoittajat toimintaterapeutti Elina Mäki ja toimintaterapeutti Laura Kulju.