Takaisin

Maria Herva

Puheterapeutti

Toimipaikat

Kielitaito

  • Suomi

Palvelut

Erityisosaaminen

  • Puheen tuottamisen vaikeuksien kuntoutus
  • Puheen ymmärtämisen vaikeuksien kuntoutus

Maria Herva työskentelee puheterapeuttina Kanta-Oulussa ja lähialueilla (Kempele, Liminka, Kiiminki), sekä Taivalkoskella.

Toimin etäterapiapilotissa sekä etäterapian kehittämistyössä osan työajasta.

Minulla on noin 20 vuoden työkokemus, josta noin puolet terveyskeskustyöstä ja puolet vaikeavammaisten lasten ja aikuisten kuntoutuksesta. Työurallani olen työskennellyt mm puheterapeuttina ja erityisopettajana erityiskouluilla, keskussairaaloiden kuntoutusyksiköissä, useissa terveyskeskuksissa sekä yrittäjänä.

Viime vuosina olen suuntautunut mm erityisopettajan koulutuksen vuoksi kouluikäisten lasten ja nuorten kuntoutukseen mm. artikulaation, lukitaitojen, mutismin, aspergerin oireyhtymän ja kielellisen erityisvaikeuden osalta.

Teen terveyskeskusasiakkaiden kanssa testejä, arviointeja ja ohjausta sekä ryhmäterapioita. Etäterapiaa olen tehnyt vuoden 2017 keväästä alkaen.

Koulutukset

Puheterapeutti, FM Oulun yliopisto 1997

Yrittäjän ammattitutkinto, 2000
Erityisopettajan aineopinnot, 2013
Erityisopettajan erillisopinnot (laaja-alainen sekä autismi- ja kehitysvammaopetuspätevyys), 2015
Opettajan pedagogiset opinnot, 2015

Tärkeimmät täydennyskoulutukset viime vuosilta
PRT-koulutus
NMI nuorten ja aikuisten lukitestauskoulutus
Dysartrian ja dyspraksian erotusdiagnostiikka 1pv, Sanamaailma Oy
Avaimet lukitaitoihin - Ovi osallisuuteen 5päivää, Tervaväylä Valteri ja Lapin yliopisto
Äännekoulutussarja 5 pv, Terapeija
Työrauha luokkaan – Mindfullness ja lainsäädäntö koulurauhan tukena 5 pv, Oulun yo täydennyskoulutuskeskus
Estill Voice Training – Ääniterapiakoulutus 1pv Antti Annola
Puheen ja kielen tutkimuksen yhdistyksen koulutuspäivät 2017 2pv
Apusanamenetelmä – pt Tuula Savinainen-Makkonen
Lukitaidot ja vahvuudet huomioon ottava kuntoutus 1 1/2pv, Coronaria Kuntoutus
Olen osallistunut noin sataan täydennyskoulutuspäivään valmistumiseni jälkeen.

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anna Kiviniemi-Pulli

Anna Kiviniemi-Pulli

Puheterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Sammakkotalo Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Lamellitalo

Anna-Mari Sassi

Anna-Mari Sassi

Puheterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Sammakkotalo Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Lamellitalo

Anna-Riikka Jämsä

Anna-Riikka Jämsä

Puheterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Sammakkotalo Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Lamellitalo

Eija Kaisanlahti

Eija Kaisanlahti

Etäpuheterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Asiantuntijalle ei ole juuri nyt aikoja verkossa. Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Sammakkotalo Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Rautionkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Oulu - Lamellitalo

Takaisin