Takaisin

Marjaana Kangas

Fysioterapeutti

Olen työskennellyt yli neljä vuotta neurologisten asiakkaiden, erityisesti lasten ja nuorten fysioterapian parissa. Lisäksi minulla monen vuoden kokemus kehitysvammaisten ja autismikirjon asiakkaiden parissa työskentelemisestä Rinnekoti-Säätiöllä.

Minulle on tärkeää auttaa asiakasta tunnistamaan omat voimavarat ja motivaatio kuntoutumiseen, jonka pohjalta terapiaa lähdetään yhdessä suunnittelemaan. Erityisesti lasten kanssa työskennellessä korostan tiivistä yhteistyötä perheen ja muiden verkostojen kanssa. Yksilöllinen asiakkaan kohtaaminen sekä vuorovaikutus niin asiakkaan kuin hänen lähiympäristönsä kanssa ovat onnistuneen terapiasuhteen perusta.

Aloitin työskentelyn Coronaria-Terapeijan Vantaan ja Helsingin toimipisteissä joulukuussa 2019.

Valmistumisen jälkeen olen kouluttautunut säännöllisesti syventäen osaamistani eri fysioterapian alueilla. NDT/Bobath -lähestymistavan lisäksi olen erikoistunut psykofyysiseen fysioterapiaan, joka on kokonaisvaltainen lähestymistapa jossa kehon ja mielen vuorovaikutus korostuu. Minulla on kokemusta asiakkaista, joilla on esimerkiksi ahdistus- ja paniikkihäiriötyyppistä oireilua, uupumusta tai masennusta sekä traumaperäistä oireilua ja toiminnallisia häiriöitä.

Koulutukset

Fysioterapeutti (AMK), valmistunut vuonna 2014
NDT/Bobath peruskoulutus 2016-2017
Psykofyysisen fysioterapian täydennyskoulutus 2019
Basic Body Awareness -terapia (BBAT I) 2020
Toiminnallisten hengityshäiriöiden psykofyysinen fysioterapia
Faskiamanipulaatio Stecco, taso 1

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Jari Lahtinen

Jari Lahtinen

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Järvenpää

Jerry-Benjamin Sorjonen

Jerry-Benjamin Sorjonen

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hyvinkää

Joni Nieminen

Joni Nieminen

Jalkaterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Coronaria Terapeija

Paula Kempas

Paula Kempas

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Myyrmanni

Takaisin