Helli keho ja mieli
Video sisältää rentouttavia harjoituksia kehontuntemusta lisäten. Video alkaa tiivistelmällä siitä, mitä hyötyjä harjoitteista on sinulle. Video sisältää hierontaopetuksen sekä kehonskannaus- ja mielikuvaharjoitukset.
Hengitys
Nenähengityksen kautta hengittäessä hengitystiheys hidastuu, pallea aktivoituu ja samalla hengityksestä tullaan tietoiseksi. Pienikin liike yhdistettynä hengitykseen auttaa hengityksen luonnolliseen virtaukseen ja rytmiin.
Ilon pilvet
Alakuloisuus ja surullisuus ovat tärkeitä tunteita ja kuuluvat normaaliin tunne-elämäämme siinä missä ilo ja onnellisuuskin. Alakuloisuus voi johtua elämässä sattuneista menetyksistä, pettymyksistä tai kuormituksesta, mutta toisinaan alakuloiselle mielelle ei löydy erityistä selittävää tekijää. Omaa mielialaa voi pyrkiä tukemaan myös erilaisten rentoutumis- ja mielikuvaharjoitusten avulla.
Jännittäminen
Kaikki ihmiset jännittävät joskus ja on hyvä muistaa, että jännittäminen on tavallinen, tarpeellinen ja täysin vaaraton tunne. Jotkut meistä ovat taipuvaisempia jännittämään kuin toiset, eikä jännittämisestä tarvitse pyrkiä kokonaan eroon. Jännittäminen saattaa kuitenkin huolettaa itseä ja voimakkaana esiintyessään vaikeuttaa arjessa selviytymistä. Jännittämisen kanssa voi kuitenkin oppia tulemaan toimeen ja omaa jännitystä oppia säätelemään.
Kolmen pisteen harjoitus
Kolmen pisteen harjoituksessa tarkastelemme kolmea asiaa kolmen eri aistin välityksellä. Harjoituksessa pyritään suhtautumaan asioihin mielenkiinnolla ja arvostelematta. Tällaiset lyhyet harjoitukset voivat auttaa sinua jännittävissä, tai jopa pelottavissa, tilanteissa, tuoda hengähdyshetken arjen kiireiden keskelle ja auttaa tarkastelemaan itselle tuttuja asioita uudesta tulokulmasta.
Luonto kuntouttaa ja elvyttää
Hyödynnä levon ja virkistyksen lähde lähelläsi. Jo lyhyt hetki metsässä edistää hyvinvointia ja tekee hyvää, mutta kahden tunnin metsäkylpy auttaa jo hyvin irtautumaan teknologiasta ja hidastamaan tahtia. Metsäkylvyt eroavat tavallisista vaelluksista, sillä metsäkylpyjen aikana on tarkoitus keskittyä luonnon terapeuttisiin vaikutuksiin.
Lyhyt hetki hengityksen parissa
Lyhyt hengitysharjoitus auttaa sinua pysähtymään sekä tarkastelemaan omaa hengitystäsi ja hengityksen mukana tulevia tuntemuksia tietoisen läsnäolon keinoin. Pysähtyminen hetkeksi hengityksen pariin voi auttaa rauhoittumaan, olemaan läsnä tässä hetkessä ja tuoda tauon keskelle arkea ja kiirettä.
Matka lempipaikkaasi
Stressaavissa ja kuormittavissa elämäntilanteissa keho voi jännittyä. Mielessä pyörivien ajatusten vuoksi hetkeen pysähtyminen ja rentoutuminen vaikeutuu. Pitkä rentoutusharjoitus ohjaa rauhoittumaan ja pysähtymään. Mielikuvarentoutuksen aikana on tärkeää, että sinulla on tila, jossa saat olla rauhassa ja voit ottaa rennon ja hyvän asennon.
Palleahengitys
Tämän harjoituksen tarkoituksena on tuoda positiivinen, mukava muisto mielen ja kehon käsiteltäväksi. Harjoituksen tarkoituksena on vahvistaa tietoisesti positiivisten ajatusten ja tunteiden voimaa. Huomion kiinnittäminen positiivisiin asioihin voi auttaa meitä käsittelemään stressiä ja huomaamaan ympärillämme hyviä asioita.
Pilvinä lipuvat ajatukset
Tämän harjoituksen tarkoituksena on tuoda positiivinen, mukava muisto mielen ja kehon käsiteltäväksi. Harjoituksen tarkoituksena on vahvistaa tietoisesti positiivisten ajatusten ja tunteiden voimaa. Huomion kiinnittäminen positiivisiin asioihin voi auttaa meitä käsittelemään stressiä ja huomaamaan ympärillämme hyviä asioita.
Progressiivinen rentoutus
Progressiivinen rentoutuminen, jota kutsutaan myös nimellä lihasjännitys-rentoutus on yksi rentoutumisharjoitusten muoto. Harjoituksen aikana eri kehonosia jännitetään – ja rentoutetaan. Aktiivinen lihasten jännittäminen ja rentoutuminen vuorotellen auttavat huomaamaan jännitystiloja kehossa. Joskus lihasten rentouttaminen voi olla helpompaa niiden jännittämisen jälkeen.
Suru
Surun kohdatessa on tärkeä antaa aikaa surulle ja toipumiselle. Suru on henkilökohtainen prosessi ja etenee eri ihmisillä eri tavoin. Usein menetyksen kohdatessa surun ja epätoivon tunteet ovat jatkuvasti läsnä, mutta pikkuhiljaa suru muuttuu aaltoilevaksi. Tällöin suru on ajoittain hyvin voimakasta, mutta helpottuu hetkittäin. Mieltä ja kehoa voi pyrkiä rauhoittamaan myös erilaisten mielikuva- ja rentoutusharjoitusten avulla.
Tietoinen keho
Juurrutus ja keskilinjaharjoituksilla kehität kehontuntemusta ja kehon suhdetta alustaan. Juurtumalla alustaan turvallisuuden tunne voimistuu ja keho rentoutuu. Keskilinjan tiedostamisen kautta opit tunnistamaan ergonomisen asennon. Kehotuntemuksen ja painovoiman tunnistamisen kehittäminen. Kun tunnistaa, että keho on kannateltavana alustaa vasten, turvallisuuden tunne voimistuu ja keho rentoutuu.
Vahva keho
Kokemus omasta kehosta voi muuttua esimerkiksi pitkäaikaisen sairauden myötä. Ajatuksen ollessa kehon toiminnan haasteissa, voi kokemus oman kehon pystyvyydestä hankaloitua. Tässä harjoituksessa pyritään tunnistamaan omasta kehosta kohtia, jotka tuntuvat vahvoilta ja voimakkailta olemassa olevista haasteista huolimatta.
Viesti sairaan tai vammaisen lapsen vanhemmalle
Tämän mielikuvaharjoituksen tarkoituksena on pysähtyä arjen keskellä kuuntelemaan, mitä sinulle itsellesi kuuluu, ja mitä juuri nyt tarvitset. Tarkoitus on pohtia vahvuuksiasi ja hyvinvointiasi lisääviä asioita. Huomion kiinnittäminen omiin tarpeisiin ja omiin vahvuuksiin on tärkeää silloin, kun voimavaroja tarvitaan poikkeuksellisen paljon.