Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen

Taito-kuntoutus

Tukea työllistymiseen ja urasuunnitelmiin

Kaipaatko pidempiaikaista tukea ammatillisen suunnan löytämiseen? Maksuton Taito-kuntoutus tarjoaa kattavaa apua urasuunnitteluun, mahdollistaen etenemisen omaan tahtiisi.

Miksi Taito-kuntoutukseen?

Pidempiaikaisena palveluna Taito tarjoaa tukea ammatillisten asioiden pohtimiseen rauhassa, omaan tahtiisi. Tukenasi on Coronarian laaja asiantuntijajoukko, jotka auttavat sinua elämäsi eri osa-alueilla. Taito antaa sinulle aikaa löytää vahvuutesi, uskoa itseesi ja suunnitella ammatillista polkua voimavarasi huomioiden.

Kysy kuntoutuksesta

Asiakkaidemme suusta:

"Koin saavani hyvän tuen omaohjaajalta, kuntoutukseen kuului hyvä lounas valitsemassani ravintolassa, ja kivan työharjoittelupaikan lisäksi ryhmätoimintaa. Olen tyytyväinen kokonaisuuteen."

"Asiat esitettiin minulle ensimmäisellä tapaamiskerralla kattavasti. Tuli myös turvallinen olo, kun kerrottiin että saa soittaa kaikessa mieltä vaivaavissa asioissa. Minut huomioitiin ja kuunneltiin. Tuli myös tunne, että nyt saan apua jota haluan ja tarvitsen."

"Ammattitaitoinen ja monipuolinen työryhmä paneutuu suurella sydämellä."

Milloin Taito-kuntoutus on sopiva palvelu?

Taito sopii sinulle 18-64-vuotiaalle, joka pohdit uutta ammatillista suuntaa sairauden, vamman tai esimerkiksi tapaturman jälkeen. Lisäksi koet tarvitsevasi aikaa ja kattavaa tukea ammatillisen suunnan löytämiseen. Olennaista on, että olet valmis tekemään alustavia ammatillisia suunnitelmia terveyshaasteesi huomioiden.

Kysy palvelusta

Taito-kuntoutus pähkinänkuoressa

Merkitykselliset tavoitteet

Kuntoutus räätälöidään juuri sinun yksilöllisten tarpeidesi mukaisesti. Saat ohjausta ja keinoja saavuttaaksesi itsellesi merkityksellisiä tavoitteita.

Asiantuntijat tukenasi

Asiantuntijamme auttavat sinua elämäsi eri osa-alueilla. Tapaat tarpeidesi mukaisesti mm. lääkäriä, psykologia, fysioterapeuttia ja työelämän asiantuntijaa.

Vertaistukea ryhmistä

Kuntoutukseen sisältyy myös ryhmätapaamisia, jossa saat tärkeää vertaistukea muilta asiakkailta ja  perspektiiviä tilanteeseesi.

Työharjoittelujakso

Työharjoittelu tarjoaa sinulle mahdollisuuden kokeilla työelämää matalalla kynnyksellä. Etsimme yhdessä alan, joka kiinnostaa sinua ja valmistamme sekä kannustamme ennen harjoittelua ja sen aikana.

Mistä Taito-kuntoutus koostuu?

Taito-kuntoutus koostuu yksilöllisistä tapaamisista, vertaistuellisista ryhmäkeskusteluista sekä työharjoittelujaksosta. Taito-kuntoutus kestää keskimäärin 15 kk sisältäen:

  • 6-16 yksilöllistä tapaamista omaohjaajan ja muiden ammattilaisten kanssa.
  • 17-20 vrk ryhmissä toteutettavaa kuntoutusta.
  • 50-70 vrk työharjoittelua.

Taito-kuntoutus alkaa 8 viikon kuluessa kuntoutuspäätöksen saapumisesta.

Työharjoittelu

Ryhmäpäivien aikana etsitään yhdessä aktiivisesti työharjoittelupaikkoja kiinnostuksesi ja tarpeidesi mukaisesti.

Miten Taito-kuntoutukseen haetaan?

1. Tarvitset lääkärin B-lausunnon, joka toimii suosituksena kuntoutukselle. Lausunnon voi hakea esimerkiksi terveyskeskuksesta tai hoitavalta lääkäriltä.

2. Hae Kelan ammatillisen kuntoutuksen lomakkeella KU 101. Kirjoita kohtaan palveluntuottaja "Coronaria" ja valitse lomakkeen vaihtoehdoista "Taito-kuntoutus".

3. Hakemus sekä B-lausunto toimitetaan Kelan asiointipalveluun viestinä tai postitetaan Kelaan osoitteeseen:
Kela, PL 10, 00056 KELA.
Asiointipalveluun kirjaudutaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

4. Kela tekee päätöksen kuntoutukseen pääsystä ja on asiakkaaseen sekä Coronariaan yhteydessä päätöksen tiimoilta.

Lääkärin ohjeet – näin ohjaat Taito-kun­tou­tukseen

Kenelle voin suositella kuntoutusta? Mitä tulisi ottaa huomioon? Milloin kuntoutus on oikea-aikaista? Tässä lääkäreille suunnatut ohjeet ammatilliseen kuntoutukseen ohjaamiseen.

Lue lisää

Ota yhteyttä ja kerron lisää

Missä ja milloin Taito -kuntoutusta järjestetään?

Järjestämme kuntoutusta alla listatuilla paikkakunnilla. Kuntoutuksen aloitusaika sovitaan yhdessä kanssasi.  (klikkaa paikkakuntaa saadaksesi lisätietoja).

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Kumpulantie

Kumpulantie 7, 4. krs. (Itä-Pasila)
PL 17
00521 Helsinki

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna

Raatihuoneenkatu 8,
13100 Hämeenlinna

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lappeenranta

Kirkkokatu 9, 5. krs. 
53100 Lappeenranta

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mikkeli – Porrassal­menkatu

Porrassalmenkatu 20 
(postitusosoite: Savilahdenkatu 8)
50100 Mikkeli

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere

Hallituskatu 8
33200, Tampere

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi


Kysy palvelusta

Taito-kuntoutus

Voit laittaa meille myös viestiä ja olemme yhteydessä sinuun 3 vuorokauden sisällä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.