
Coronarialla minua kuunneltiin – sain olla oma itseni
Mollan kuntoutuspolku Coronarialla on ollut monivaiheinen – mutta jokaisessa vaiheessa mukana on ollut asiantuntija, joka on pysähtynyt hänen tilanteeseensa. Kuunteleva ja kokonaisvaltainen kohtaaminen on tehnyt matkasta turvallisen ja luontevan. Molla on saanut olla oma itsensä ja tavoitteita kohti on menty suunnitelmallisesti, mutta Mollan omaan tahtiin - ja juuri siksi kuntoutus on vienyt eteenpäin.
Molla oli useamman vuoden sairauslomalla, kunnes päätyi vuonna 2022 hakemaan Coronarian ammatilliseen kuntoutusselvitykseen (Akse). Täällä Molla löysi uuden ammatillisen suunnan, joka oli linjassa omien taitojen, vahvuuksien, kiinnostusten ja voimavarojen kanssa.
"Aksessa hämmästyin, miten asiantuntijat kohtasivat minut kokonaisena ihmisenä. Tulin kuulluksi ja nähdyksi sellaisena kuin olen, ja minulle rakennettiin henkilökohtainen kuntoutuspolku. Minulla oli turvallinen olo ja polkua oli luontevaa lähteä kulkemaan”, muistelee Molla.
Aksen päätyttyä Mollalle olikin itsestään selvää, että hän halusi jatkaa asiantuntijoidemme kanssa kuntoutusta Taito-kuntoutuksen parissa. Terveydellisistä syistä Molla joutui kuitenkin keskeyttämään Taito-kuntoutuksen. Toivuttuaan Molla osallistui Silmu-kurssille, joka toi lisää voimavaroja ja valmiuksia arjen eri tilanteissa toimimiseen. Yhdessä Coronarian asiantuntijoiden kanssa käyty kuntoutusmatka valmisteli Mollaa johdonmukaisesti kohti omaa isoa tavoitetta – oman paikan löytämistä ja työllistymistä.
Helmikuussa 2025 alkoi työkokeilu ja työhönvalmennus, joka toi tarvittavaa tukea tavoitteeseen.
Rehellisyys ja luottamus – avaimet eteenpäin
Molla korostaa, kuinka tärkeää on ollut saada olla rehellinen – sekä itselleen että henkilökohtaiselle valmentajalle.
"Jos pelkään jotakin ja salaan sen, en voi saada sitä mitä oikeasti tarvitsen. Työkokeilussa ja työhönvalmennuksessa Eliisa-valmentajan kanssa mikään kommentti ei ole ollut liian pieni tai iso. On pysähdytty, kuunneltu ja annettu tilaa", kertoo Molla ja jatkaa.
"Juuri tuo kuulluksi tulemisen kokemus on ollut käänteentekevä. Kun sanoin asiat ääneen ja toinen kuunteli aidosti, osa pelosta lähti pois. Aloin uskoa itseeni – että kyllä minä taidoillani tästä selviän. Nyt minulla on turvallista mennä epämukavuusalueelle."
Oikein suunniteltu kuntoutustavoite mahdollisti tavoitteen toteutumisen
Molla oli pitkään haaveillut pääsevänsä töihin kukkakauppaan, mutta asiakaspalvelu pelotti. Eliisa-valmentaja auttoi tavoitteiden asettamisessa, jotta ne eivät olisi alkuun liian kovat.
"Jos tavoitteet olisivat olleet liian kovat, olisi riski epäonnistumiseen kasvanut ja tavoitteen toteutuminen olisi melko varmasti tyssännyt siihen", sanoo Molla.
Tavoitteena olikin selvittää, onko kukkakauppa Mollalle oikea ala, ei välitön työllistyminen. Mahdollisuus tähän tuli, kun Molla sai työkokeilun ja työhönvalmennuksen aikana oppisopimuksen kukkakauppaan.
"Kun työnantaja sanoi, että haluaisi minut oppisopimuksella töihin, omat vaatimukset nousivat pilviin. Pelkäsin, etten opi kaikkea ja tuotan työnantajalle pettymyksen. Kerroin tämän Eliisa-valmentajalle, joka rauhoitti sanomalla, että saan olla tietämätön, en ole vielä valmis työntekijä – olen opettelemassa. Tämä tuki oli ratkaisevaa – se teki epämukavuusalueelle astumisesta turvallista ja muistutti, ettei kaikkea tarvitse hallita heti", toteaa Molla.
Oppisopimus alkoi toukokuussa 2025.
Kuntoutus on yhteinen matka
Molla kuvaa kuntoutusta molemminpuolisena heittäytymisenä.
"Pitää tuntea ihminen, jotta voi antaa oikeanlaista tukea. Kuntoutusmatkalla tulee vastaan kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita – mikään ei ole liian pieni tai iso asia. Tärkeätä on olla ja pysyä itselleen sekä valmentajalle rehellisenä, tätä kautta saa juuri oikeanlaista tukea ja työvälineitä, joilla omat unelmat ja tavoitteet mahdollistuvat", vinkkaa Molla.
"Se, että valmentaja on ollut mua varten koko matkan ajan, on iso juttu", tiivistää Molla lopuksi.
Mollan tarina osoittaa, kuinka tärkeää on tulla kohdatuksi yksilönä. Coronarian asiantuntijoiden tuella hän on saanut kasvaa, löytää oman suunnan ja uskoa itseensä – ja nyt hän on matkalla kohti unelma-ammattiaan.

Ammatillinen kuntoutusselvitys
Akse eli ammatillinen kuntoutusselvitys on loistava ensipalvelu. Kuntoutus kestää 10 päivää, jonka aikana selvitetään ammatillista nykytilannettasi ja tehdään suunnitelma jatkoa varten.

Taito-kuntoutus
Taito sopii sinulle, joka koet tarvitsevasi enemmän aikaa ja kattavaa tukea ammatillisten asioiden pohtimiseen ja voimavarojesi kartoittamiseen. Palvelu sisältää myös työharjoittelua.

Työkokeilu & Työhönvalmennus
Työkokeilu on sinulle, joka kaipaat tukea oman urasuunnitelmasi kirkastamiseen, sinulle sopivan työtehtävän löytämiseen ja työnhakuun. Sisältää 45 päivää työkokeilua sovitulla työpaikalla.